Yksinkertaista, mutta ei helppoa
Minulla on aktiivinen, vilkas ja reaktiivinen koira. Omat reaktiot ovat liian hitaita, ja koska ainoa asia, jota voi muuttaa, on oma käytös. Sain ohjeeksi kouluttaa kanoja, sen jälkeen Marvin on hidas. Kanakursseille on tunkua, itse ilmoittauduin toukokuussa lokakuun puolivälissä pidettävään kurssiin. Kurssista vastasi Jaana Rajamäki (Joy of learning).
Kanat opettavat kouluttamaan
Kanat oppivat asioita viisi kertaa nopeammin kuin koirat, ja muuttavat käytöstään koiria nopeammin. Lisäksi ohjaajilla ei ole kanoihin samanlaista suhdetta kuin koiriin. Koirien koulutuksessa tunteet ja omat odotukset johtavat selittelyihin ja tulkintoihin. Oman koiran toimintaa selitellään mitä ihmeellisimmillä asioilla: Marvin ei ole päässyt tänään lenkille, ei se muuten sähläisi…. Koira näki eilen naapurin mummolla keltapilkullisen huivin ja siksi koira ei toimi tänään….
Oman koiran käytökseen ei suhtaudu käytöksenä, vaan omien toiveiden ja osaamisen heijastumana. Tämän vuoksi kannattaa kouluttaa kanoja, ja opetella keskittymään siihen, mitä tapahtuu sen sijaan, että keksisi lennokkaita tulkintoja käyttäytymisen syistä. Keskity siihen, mitä näet!
Kanojen kanssa ei pääse eteenpäin, jollei osaa antaa palkkiota oikeaan aikaan. Lisäksi palkkio pitää antaa oikeasta suunnasta ja vahvistetiheyden pitää olla riittävä. Samat periaatteet pätevät kaikkien eläinlajien kouluttamiseen.
Värejä ja muotoja
Tehtävämme oli kouluttaa kahta kanaa. Toisen kana piti opettaa koskemaan oranssiin lappuun, mutta ei muihin. Toinen kana piti opettaa koskemaan neliöön, mutta ei kolmioon tai ympyrään. Ensin kana opetettiin koskemaan oikeaan kohdetta eli pöydällä oli yksi lappu ja kun kana nokki sitä, naksautettiin ja palkittiin. Seuraavassa vaiheessa mukaan tuli toinen kohde, ja kana jätettiin ilman palkkaa, jos kana nokki väärää kohdetta. Jatkossa oikea kohde poistettiin, jos kana nokki väärää kohdetta.
Sain kummankin kanan oppimaan asian, ja seuraava haaste oli opettaa toinen kana vetämään poliisiautoa kumilangasta ja toiselle nouto.