lauantai 25. huhtikuuta 2026

Treeniä ja rentoutusta

 Perjantaina nautimme koirametsästä.









Lauantaina Liesjärvellä.





Kasvattajan luona treeneissä¨sunnuntaina. Paljon koiraryhmässä kävelyä ja ohituksia. Hakuruudussa puolet linnuista sellaisia, etteivät ne ole olleet ennen koiran suussa. Atlas toi ensin kaikki "käytetyt" linnut ja ensimmäisessä "korkkaamattomassa" linnussa piti rohkaista nostoon. Loput toi oma-aloitteisesti.
Kotimatkaan osui vepetreenit ja työstimme hukkuvaa. Oletusarvona väsynyt koira, joten halusin teettää jotain kivaa.








Lauantaina 25.4. kävimme Someron koirametsässä.






Sunnuntaina tollerien treeneissä. Aiheina ryhmässä tehtävät hallintaliikkeet, piilotetun dummyn nouto, ison dummyn ja painavan dummyn nouto, kanidummyn nouto ja lopuksi hakuruutua riistoilla.
Ryhmätreeni sujui yllättävän hyvin. Atlas edistää seuraamisessa, joten täyskäännökset vasemmalle tuottivat haasteita. Atlas keskittyi kuitenkin koko ajan minuun, vaikka vieressä treenasi vieraita koiria.
Jokainen odotteli omaa vuoroaan niin, että koira oli lähellä aluetta, mutta aidan takana. Atlas osaa odotella rauhassa. Kuvissa kierros, jossa koira haki lehtien alle piilotettua dummya. Ensimmäiseen noutoon lähetin taippariotteessa, mutta muissa luotin siihen, että pysyy paikoillaan ilman kiinni pitämistä.
















Atlakselle monet asiat ovat helppoja, mutta totesimme, että tollerit "voittivat" nouda iso ja painava dummy -kierroksen 6-0, vaikka ovatkin puolta pienempiä kuin Atlas. Kanidummy oli äärettömän kiva. Kun vuorossa oli riistan nouto, Atlaksen korvat olivat jo autossa otettaessa pystyssä ja hakuruutu sujui hienosti.
Palaute oli, että äkkiä hakemaan taipparipaikkaa. Olisi kuitenkin kiva kokeilla pupun noutoa ennen taippareita. Saa pyytää seuraksi etenkin jos käytössä on pupu.



Pupuilua










sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

Tokoilua

 Palkkio toiminnantarkastuksesta.




Forssan uusi koirapuisto. Olen käyttänyt koirat juoksemassa tokon jälkeen.


Olen käynyt Atlaksen kanssa talvella tokossa. Tavoite ei ole toko-koe, vaan perushallinta. Maaliskuussa Atlas keskittyi hajujen imppaamiseen ja mulkku oli esille koko ajan. Nyt alkaa taas suunnata toimintaa minuun päin. Seuraamista pitää hioa vielä paljon, mutta Atlas haluaa kuitenkin kulkea kanssani.



Luoksetulo on hauskaa.


Loppuasennon treenaamista.... Uusi juttu kirvoitti kunnon pompun.


lauantai 4. huhtikuuta 2026

Taipparitreeniä

 Taipparitreeniä kasvattajan luona. Irtoaa jo liiankin hyvin.

Palautukset riittävät taippareihin, mutta pitää treenata niitä hallilla dummyn kanssa.
Osa treenasi wt-juttuja.