sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kivaa käsittelyä verkkokurssi

Osallistuin tänään Kivaa käsittelyä – omaehtoisuus hoitotoimenpiteissä -verkkoluentoon. Meillä ei siis ole ongelmia, vaan haluan oppia vuorovaikutusta ja starttinappulan käyttöä. Facen puolelle piti videoita tilanne nyt, eli Timiä saa käsitellä ongelmitta. Tosin siis en käytä startti- tai stoppinappulaa. Haluan siis oppia niiden käyttöä houluttelun sijaan.
Nämä videoinnit ovat tätä nykyä mielenkiintoisia. Nemo kuunteli luennon, ja mielestäni ymmärsi pointin hyvin. 🤔




keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Timin ensimmäiset viralliset vepetreenit

Lämmin päivä on saanut kaikki ottamaan rennosti. Koitan katsoa, että kanilla on vettä, mutta ilmoittaa onneksi itsekin, jos vesi on loppu. Heittelee siis kunnolla kuppia.



Timi pääsi tänään ensimmäistä kertaa vesipelastustreeneihin. Kiersi hukkuvaa, haki köyden veneeltä ja kävi veneajelulla.

Haki siis irtoköyttä, mutta soutaja osasi tulla sopivalla eteisyydellä perässä.









tiistai 23. kesäkuuta 2020

Vesileikkejä


Labratuloksia

Teemulla oli yläasteen alussa epilepsiatyyppisiä kohtauksia, ja niitä tutkiessa sokeriarvot olivat korkeat. Viitearvoissa, mutta yläreunalla.

Kävi vielä nyt kontrolleissa, ja verensokeri oli 5 eli laskenut hiukan ja nyt hyvissä lukemissa. Lisäksi hemoglogiini ja valkuaisaineet olivat ok.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannus 2020

Juhannus alkaa olla lopuillaan, mutta tänään vielä uimassa kahden koiran kanssa. Timin kolmas kunnollinen uimakerta, ja uimatekniikka on joka kerta parempi.









perjantai 19. kesäkuuta 2020

Mukavaa hellejuhannusta!

Aamu kului siivotessa ja mattoja pestessä. Teemu on lähdössä mökkeilemään Lempäälään, mutta sain pakotettua avuksi koirien uittoon ennen sinne lähtöä.
Roni ei moisesta puuhasta pidä, mutta Timillä alkaa innon lisäksi olla jo hiukan taitoakin. Esine suussakin uinti on jo valtaosan ajasta ihan kunnollista.
Mukavaa hellejuhannusta!






keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Vesipelastustreenit alkoivat tänään. Omalta osaltani tosin niin, että olin päivällä Turun suunnassa, ja pysähdyin vilvoittelemaan kotimatkalla treeneihin.
Vesi oli lämmintä ja koirat taitavia. Kuvissa Timin veli, joka osasikin jo vaikka mitä ja valjailla pelastava nöffi. Nöffi treenaa Viron liikkeitä. Kuvat: Sari Myllyviita.




Olen ollut aika lailla tunnollisesti eristäytyneenä, ja nyt kolme päivää olen juossut kuin pahin kyläluuta siellä ja täällä sukuloimassa. Nyt koitan parannella jalkaa levolla ja aloittaa rauhallisen juhannuksen.

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Kohti tiimiorganisaatiota ja muuta pohdintaa



Loukkasin jalkani Liesjärvellä, samoin Timi. Timi veti kuin hullu Teemun luokse ja kaaduin juurakkoon ja Timin jalka venähti samassa.  Oma jalka tuntui olevan kunnossa, mutta tiistain Vesihelmessä käynti muljautti jalan uudestaan.

Kun jalkaa täytyy pitää nyt hiukan levossa, tuli hyvää aikaa katsoa syksyä varten tiimiorganisaatiovideot. Olipas hyvää asiaa! Mietin monia asioita myös koirakerhojen kannalta: itse koin vanhanaikaisen tiukan "hallitus päättää, tiedotus lähes nolla, jäsenillä ei sanavaltaa" -toimintatavan todella stressaavana. Uudemmat kerhot toimivatkin jo paljon joustavammin ja asiantuntijaorganisaation tavoin.

https://www.lygge.fi/








Lisäksi olen käynyt alkuviikosta kyläilemässä koko kevään edestä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Liesjärvellä

Kaksi yötä Liesjärvellä. Meiltä on Liesjärvelle alle 50 minuutin ajomatka, joten päiväretkikin olisi ollut mahdollista, mutta on ollut ihana herätä luonnon keskellä. Alueella on rauhallista, mutta laavujen läheisyydessä on sekä telttaijoita että riippumatoissa yöpyjiä.


Yövyimme Peukalaloisen kämpällä.





 Marvinin oma miniretki Torronsuolla.



Itse kävelimme iltaisin Kaksvetisen kodalla, illat kuluivat makkaraa ja vaahtokarkkeja paistaessa. Samalla tuli juteltua syvällisemmin keväästä, ja kevät ollut teinille ilmeisen rankka.



Vaikka Ilvesreitti kulki ihan mökin vierestä, emme kulkeneet sitä sen enempää kuin Kaksvetiselle. Kuumuus vei veronsa ja toisaalta onnistuin mulkauttamaan jalkani. Ilmeisesti tarvitsen tukevat kengät eikä kevytversioilla kävley onnistu.
Kyynäräharjulla on ainakin tänään pulaa parkkipaikoista.
Edullinen miniloma lähiluonnossa latasi akut ja virkisti mielen!

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Vesipelastustoimintaa järjestävät kerhot

Vesipelastustoimintaa järjestävät kerhot    LAITOIN TÄNNE.  koska listaa kysytään koko ajan ja Facebook-sivustolle ei pääse enää helposti (salainen ryhmä bottien vuoksi)


Tekijä: Suvi Nikkilä (Perjantaina 8. marraskuuta 2013 kello 9.13) -> päivitetään koko ajan



* Action Dogs ry. - Inkoo www.actiondogs.fi


* Auran Nuuskut – noutajakoiratoimintaa Turun alueella, VEPE-ranta Ruskolla http://www.aurannuuskut.org/vepe

* Espoon koirakerho http://www.espoonkoirakerho.net/

* Etelän Vesileijonat ry. - ensisijaisesti Leonberginkoirille, veperanta Helsingissä http://etelanvesileijonat.nettisivu.org/

* Hakunilan Seudun Koiraharrastajat – Pääkaupunkiseutu http://www.hskh.net/index.php/vesipelastus

* Hurjat VesiPedot – Kemi / Simo

* Hämeenlinnan seudun vesipelastuskoirat ry. https://www.facebook.com/pages/H%C3%A4meenlinnan-Seudun-Vesipelastuskoirat-ry/189763674990

* Iisalmen Seudun Käyttö- ja Seurakoirayhdistys ry. - treenipaikka Lapinlahti http://www.iksy.net/

* Ikaalisten Seudun Kennelkerho ry. - http://www.iskk.fi/

* Imatran palveluskoirayhdistys http://ipky.nettisivu.org/

* Inkoon koirakerho Canidae ry - Inkoo Hundklubben Canidar rf: https://www.canidae.fi/

* Isojoen Kennelkerho ry. www.isojoenkennelkerho.fi

* Joensuun Seudun Vesipelastuskoirat ry www.jovekoirat.fi

* Jyväskylän nöffit ja lansut, fb-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/294671254001/

* Kainuun Noutajat

* Kauhajoen koiraharrastajat ry. www.kaukory.fi

* Kemin Seura- ja Palveluskoirakerho ry

* Keski-Suomen kennelkerho - Jyvässeutu http://www.kskennelkerho.com/index.php?sivu=vepe

* Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry – Jyvässeutu http://www.ksnoutajakoirayhdistys.net/harrastukset/vepe/

* Koillis-Lapin kennelkerho - Kemijärvi http://www.freewebs.com/koillislapinkennelkerho/

* Koirakerho Sopu ry. – Helsinki http://koirakerhosopu.webs.com

* Kotkan VEPE-lansut http://kotkanvepelansut.fi/

* Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajat ry. http://www.kpsh.net/

* Lounaiset Lotraajat ry. http://www.lotraajat.host.sk/?sivu=etusivu

* Lounais-Hämeen Kennelkerho – Forssa www.kennelkerho.fi

* Muuramen Seudun Kennelkerho ry - http://muura.net/

* Nurmeksen seudun kennelkerho ry www.nurmeksen-kennelkerho.com/

* Parkanon Seudun Palveluskoirakerho

* PiNkkitiimi - Lammi (Hämeenlinna) Ryhmään ei mahdu uusia jäseniä, mutta neuvoja saa kysyä ja treenejä voi tulla sovitusti katsomaan :) Treeniviikonloput löytyvät sivuilta: www.mirtillon.fi

* Pirkanmaan Newfoundlandinkoirat ry. – Tampere ja ympäristö

* Pirkan Nuuskut - Tampere ja ympäristö http://www.pirkannuusku.net/

* Pohjoisen Vesipelastuskoirat ry - Oulun seutu

* Pohjois-Karjalan Seurakoirat ry. - Joensuu http://www.poks.fi/

* Päijät-Hämeen Vesipelastajat ry. – Lahden seutu https://phvepe.wordpress.com/

* Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry.

* Rovaniemen Käyttökoirat

* Siilinjärven-Maaningan Pelastuskoirat - Kuopion lähiseutu www.simpek.net

* Vantaan Palveluskoirayhdistys ry. https://vantaanpalveluskoirayhdistys.com/

* VaVi ry – Salo https://vavikoirat.wixsite.com/vepe
* Vakka-Suomen Kennelkerho, Uusikaupunki http://www.vakkasuomenkennelkerho.fi/

* VauhtiHaukut Ry – Kajaani

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Flattiviesti HarrasteExtra



https://drive.google.com/file/d/15xedEsYAYStJ1KLdI9wtzluXLY5KdBA1/view?usp=sharing

Flateilla oli hieno idea julkaista HarrasteExtra, kun kesän tapahtumia peruttiin tai siirrettiin.

Itse kirjoitin lyhyen tiivistelmän vepen perustaidoista.