sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Match show

Perjantai

Marika voitti esseen (eikä influenssarokotteesta ole vielä noussut kuumetta). Eli S2-opintojen marraskuun essee palautettu. Aihe oli oikeasti mielenkiintoinen, mutta kirjoittamiseen ei ole jäänyt aikaa. Melkein pääsi itku, kun sain palautettua. Tämän päivän opetukseton päivä osui oikeaan saumaan ja taisi olla koko syksyn ainoa päivä, kun opetustunteja ei ole.

Ja jotta totuus ei unohtuisi, niin kaksi esseetä vielä jäljellä tälle vuodelle.




Illalla olin töissä palveluskoirien matsarissa. Halli on mukavan muunneltava.


Osallistujia on suhteellisen paljon, vaikka oli perjantai-ilta ja pikkujouluaikaa.


Oli kiva nähdä tuttuja, ja höpötellä. Olin sellaisessa paikassa, jossa moni lähtijä kulki ohi. Kehuivat kovasti järjestelyjä, palkintoja ja etenkin tuomarien ystävällisyyttä ja koirankäsittelytaitoja.

Ahersin lauantaina ja sunnuntaina Eläinkoulutuskeskuksen kirjallisten töiden parissa. Sain kuin sainkin lopputyön versio ykkösen näytille Merville. Kunhan vain aikaa löytyy, kirjoitan nopeasti loppuun.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Rallytokokisat ohi!

Rallytokokisat  suurpiirtein onnistuneesti ohi! Kokonaisuus sujui hyvin ja kaikki toimi. Kisaajilta on tullut positiivista palautetta. Itse tarvitsen enemmän rutiinia vastaavana toimisessa, kaikkien lankojen käsissä pitäminen on vaativa homma ja en ole ollut lajin kanssa tekemisissä vuoteen, ja Virkkukin on itselleni uusi kokemus. Hommaa ei helpottanut univelka Fain itsenäisyyspäiväjuhlista ja alkava flunssa, jota olen pitänyt loitolla lääkkeiden avulla.

Ehdoton peukutus palveluskoirien (tuleville) talkoopisteille ja talkoolaisten ilmoittautumisjärjestelmälle. Ja toki talkoolaisille. Hallituksen jäsenet olivat innolla mukana järjestelyissä kuka missäkin hommassa. Hallilta löytyi kaikki tarvittava.

Radat olivat kivoja: ei mitään ultravaikeaa, mutta vähän erilaisia kuin olen itse treenannut.


Avon palkintojenjako. Koiran pedit olivat kiva esinepalkinto sijoittuneille.


Koska omassa toiminnassa on kehitettävää, lupaudun ensi viikonloppuna Loimaalle töihin ja oman työtehtävän lisäksi virkuttamaan valvotusti. Tykkään kyllä Virkusta, mutta muutama toiminto vaati miettimistä. Lisäksi menen töihin tammikuun epiksiin ja laitoin toiveeksi tulospalvelusta huolehtimisen.

Päivä meni supernopeaan, liian kiire ei ollut, mutta hetkeäkään ei ehtinyt taukoilla. Sunnuntaina tarkistin vielä Virkun tuloksia, maanantaina käyn ne vielä kertaalleen läpi ja sitten laitan pöytäkirjan tuomarille hyväksyttäväksi. Laskin, että kokeista tuli voittoa 650 euroa ja buffan tuotot. Ei yhtään huono päivä siis taloudellisesti. Iso asia on toki sekin, että "omat" osallistuivat kisoihin ja saivat hyviä tuloksia ja hienoja kokemuksia: itse pidän tätä asiaa omien kokeiden järjestämisessä isona plussana. Lisäksi mukana oli tuttuja kisaajia Loimaalta ja Somerolta.

Viikko ja viikonloppu vei sen verran voimia ja aikaa, että sunnuntaina keskityin kunnon lenkkiin omien koirien kanssa ja kotitöihin. Kumpikaan essee ei edistynyt yhtään....

Viikon mukava yllätys oli saada Sporttirakin tuotepaketti. Kaikki tuotteet olivat mieluisia!


Viikonloppuna on Nose Workin sääntöjen suhteen koulutusta ja harjoituskokeita, palveluskoiraliiton kokous, jossa päätettiin lisenssistä ja GR:n vuosikokous.

torstai 16. marraskuuta 2017

Pimeää ja synkkää


Aika menee nopeasti, mutta kellojen siirron jälkeen illalla on pimeää, kun ehdin kotiin. Lisäksi auto oli kolmatta kertaa jarruremontissa ja puhelimet pois käytössä muutaman päivän. Teemu on taitava laturin surma.

Viikolla en ole ehtinyt tai jaksanut tehdä mitään työpäivän jälkeen. Lauantaina olimme Ulpukassa uimassa ja Jonin synttäreillä.  Sain jotenkuten räävittyä kasaan rallytoko-kisojen kisakirjeen ja kirje lähti ajoissa. Jostain syystä aikataulujen tekeminen ja lähtölistojen tekeminen oli todella hidasta puuhaa.



Sunnuntaina olimme kotona ja koitin säätää moodin rallytoko-taajuudelle. En ole treenannut melkein vuoteen, koetoimitsijakurssilla oli vanhojen sääntöjen aikaan ja Virkku-infossa ennen kuin kaikki rallytokon toiminnot toimivat. Olen kuitenkin saanut paljon hyviä neuvoja ja Muista tämä -vinkkejä. Kiitos kaikille! Talkoolistan tekeminen oli todella helppoa, kun sain valita ihmiset eri tehtäviin palveluskoirien jäsensivujen Talkoo-kohdasta. Talkoolaisia on kaikkiaan 11. Hienoa!

Lisäksi sain tehtyä marraskuun S2-tehtävästä puolet. Aika ja jaksaminen ei tosin riittänyt enää Eläinkoulutuskeskuksen työn aloittamiseen. Palauttamisaikaa on vielä 49 päivää, mutta sitä ennen pitäisi ottaa palautetta suunnittelu- ja analyysivaiheesta.

Ilalla leivoimme pipareita ja kynttiläkausi on alkanut.


Tiistaina olimme pitkästä aikaa agilityssa, ja valmis rata olikin haastava, mutta teimme siellä erilaisin putkiin hakeutumiskulmia. Roni oli ihana! Teemulle on tärkeää päästä mukaan ja lämmittelee ja jäähdyttelee Ronin kunnon kävelylenkillä Wahreninpuistossa.

Keskiviikkona oli tilipäivä. Autoremontit ovat vieneet rahaa ja olen turvautunut luottokorttiin. Nyt valtaosa tilistä meni laskuihin, luottotilin nollalle saamiseen ja ihan kauppaan. Tosin ostin Suomi 100 vuotta -juhlaan vaatteet. Tein myös päätöksen, että rahatilanne täytyy saada kuntoon ja en osallistu keväällä alkavaan Hajukoulutukseen. Lisäksi työt ja S2-koulutus työllistää ihan riittävästi.

Torstaina oli koulumme itsenäisyysjuhla. Itse olin tosi kipeä torstaina, mutta tein valmistelujen eteen sen, minkä pystyin ja selvisin illasta lääkkeiden avulla.


sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kennelkerhon lehti


Taitoin Kennelkerhon lehden. Postikulujen vuoksi lehti on vain 16-sivuinen eli neljä arkkia. Vihkottaja ei tee A4-kokoa tällä hetkellä, joten kooksi valittiin A5. A5 onkin näppärä koko! Lehti onnistui ulkoasun osalta pääosin hyvin. Pohja on ollut käytössä viitisen vuotta ja olen onnistunut poistamaan sieltä jonkin tyylin, viestintä korjailee pohjaa seuraavaa lehden tekijää varten.

Itse en olisi tehnyt juhlavuoden lehdestä näin ohkaista. Lisäksi kaikki koirakuvat ovat vesipelastuskuvia ja otin takakanteen Sporttirakista yhden toimintakuvan. 16 sivusta kuusi (+kansi) on vepe-aiheisia, mutta toisaalta vepeä ei ole mainittu muutamaan kertaan jäsenkirjeessä lainkaan, joten en ota stressiä lehden vesipelastuspainoitteisuudesta. Pyrin tekemään oman osuuteni hyvin, muulla ei ole väliä.

Uuno pääsi kanteen!


Vepejuttuna on jo kesällä kirjoittamani juttu Merjan treeneistä.







Lisäksi kahta sove-koiraa, jun-koiraa ja luokkasiirron saanutta koiraa onnitellaan.



Nose work -kurssi

Nose workin alkeiskurssin viimeinen kerta oli 3.11.2017. Tykkäsin pitää kurssia ja opin valtavasti. Kaikki koirat oppivat hajun ja osa jopa halutun ilmaisun. Huomasin, että koiran lukutaitoni on kehittynyt ja näen kun koirat saavat hajun. Kurssista on tullut positiivista palautetta. Vielä pitää kirjoittaa raportti ja odottaa tuomiota siitä.


Aivan huikea pikku koira: Joskus suuruus tulee pienessä paketissa.

Tarkkaa nuuskimista.

Jostain syystä laatikoista oli vaikea saada hajua, ilmeisesti koira sai hajun vain, kun nuuski ihan alareunoja. Tuota pitää siis harjoitella.

Alue-etsintää.

Taitava koira kohdentamaan hajun tarkan paikan.

Nose work on hauskaa!


Olin lauantaina sijaistamassa toista kertaa pentukurssilla ja tykkään edelleen pentukurssin konseptista. Teimme alustalle rauhoittumista, käsikosketuksia (eli kontaktia) ja uutena asiana opettelimme naksuttimen/palkkasanan käyttöä. Naksautuksen kriteerin sai toki päättää itse: kontakti, istuminen, hiukan pidempi paikalla olo. Lopuksi pennut saavat leikkiä keskenään valvotusti. Lupasin mennä sijaiseksi jatkossakin: pennut ovat ihania!

Marvin pääsi pentujen lähdettyä etsimään eukalyptuksen hajuja. Ilmaisu alkaa olla aika lailla täydellinen. Kentällä oli esteet, ja Marvin innostui aksaamaan. Ei ole aksannut paljoakaan ja viime kerrasta on yli puoli vuotta. Roni pääsi myös kokeilemaan rataa, tosin rata oli episten kilpailevien koirien ja oli minulle liian vaikea kun en osaa ohjata kuin valssilla ja persjätöllä.

Sunnuntaina puolitoista tuntia lenkkeilyä ja leikkimistä ja kotona laatikoilla nose workia.
Marvin toimii hyvin, kun on jo tehnyt jotain. Oli vaan pakko saada haju ihan kirsun eteen.





Nova on ehdottomasti taitavin laatikoilla.





Ronilla pitäisi vissiin saada maahanmenon suunta muutettua....


perjantai 3. marraskuuta 2017

Lisenssiasiaa



http://ella-ja-aulis.blogspot.fi/2017/11/spkl-lisenssi-koiraharrastuksen.html?m=1


Oma ratkaisuni on siis tämä: Koska ei-palveluskoiralajien harrastajat ovat oikeasti Kennelliiton tekemän sopimuksen kannalta asiakassuhteessa tahtomattaan SPKL:ään, on tällä kertaa myös mahdollisuus boikottiin ja jaloilla äänestämiseen. Äärimmäisenä keinona jos kukaan ei ostaisi lisenssiä eikä kukaan ilmottautuisi kokeeseen, voisivat kaikki koejärjestäjät osallistujien puutteessa perua kaikki kokeet ja SPKL:ltä jäisi saamatta 80% häntämaksuista. Sillä aikaa kun tilannetta ihmeteltäisiin, kaikissa lajeissa voisi järjestää epävirallisia kilpailuja ja haitaksi jäisi lähinnä se, että tuloksia ei saa jalostustietokantaan.

torstai 2. marraskuuta 2017

Ihmisen ohjaaminen: Tagteach

Ehdin juuri lukea Canis-lehden artikkelin ihmisen ohjaamisessa. Artikkelissa oli paljon muutakin hyvää, mutta myös laatikkojuttu TAGteachista. En ole kuullut asiasta aikaisemmin.

Menetelmässä opeteltava asia pilkotaan pieniin osiin kuten naksutinkoulutuksessa. Urheilijoiden kanssa liikkeet  pilkotaan ja vahvistetaan vaikkapa tiettyä ponnistuskohtaa. Lisäksi vaarallisia työtehtäviä on opeteltu näin.

Markkeri on naksutin tai vaikkapa hyvä-sana. Tietyille erityisryhmille voidaan antaa jokin palkkio, kun tehtävä on onnistunut kymmenen kertaa.

Väärään käytöstä ei huomioida. Jos oppija ei opi, kriteeriä muutetaan tai palataan edelliseen harjoitukseen.

TAGteach-kriteeri on yksittäinen asia, ei kieltosanaa ei persoonamuotoa.

Englanninkielessä sanotaan, että kriteeri pitää ilmaista enintään viidellä sanalla.

Hyviä harjoituksia ovat sellaiset, joissa toinen oppilas ohjaa toista.

Canis-lehti: