tiistai 2. heinäkuuta 2019

Vesipelastuskirja

Innostuin juhannuksena jo kertaalleen haudatusta projektista eli vesipelastuskirjan kirjoittamisesta. Kävin valmiita ja/tai muokattavia materiaaleja läpi ja kasasin ne samaan tiedostoon. Sivuja kertyi kolmisenkymmentä. Lisäksi minulla on muistitikulla jotain materiaaleja. Projektin ensimmäisestä aloituksesta on sen verran aikaa, että  säännöt ovat muuttuneet. Silloin projekti jäi siihen, että olin laaturyhmässä ja yksi kolmesta ryhmän jäsenestä sairastui syöpään. Kun laaturyhmän osaaja ja aktiivi oli pois käytöstä, olimme aika lailla hukassa koko homman kanssa. Sitten tuli omia S2-opiskeluita ja paljon muuta sählinkiä, joten ajatus on hautunut mielessä kauan. Missään vaiheessa kirjan kirjoittaminen ei ole kiinnostanut kovastikaan, nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että haluan taas kirjoittaa.


Alustava sisällysluettelo


Historia (kirjoita lauantaina ja laitoin jo kuvapyynnön) 
Kenelle laji sopii 
Varusteet (tiedän tähänkin hyvän kirjoittajan)
Vesipelastusseurat 
Omatoimitreenit
Koirauimalatreenit
Koulutus (tästä tulee laajin osuus) Merja Tornikoski olisi ihanteellinen kirjoittaja (en ole kehdannut kysyä vielä, kun jätin projektin jo kerran kesken)  Katselin nöffikirjan koulutusosuutta ja siellä on paljon hyvää, mutta aika paljon pitää muuttaa ja uudistaa
Erillisjuttu motivaation rakentamisesta (tiedän tähänkin hyvän kirjoittajan)

Koesäännöt (tässä olisi kiva olla vepetoiminnan kirjoittama osuus: Pohdinta voisi olla siltä kannalta että miksi säännöt ovat muotoutuneet siksi mitä ne ovat. Sovittu jo) 
Liikekaavioiden julkaisuun pitää kysyä lupa, tai sitten piirrättää uudet

Jun-luokka teksti 
Sove-teksti 

Kokeen kulku 
Anominen 
Toimihenkiklöt 
SM-koe 
Piirimestaruus 
Rotumestaruus 
Leirit 
Ystävyysvepe, Koirauinnin Sm-kisat (kirjoita sunnuntaina)
Muiden maiden toiminta (Aili voisi kirjoittaa Viron toiminnasta, en ole kysynyt)  Ipor (kysytty)
Muuta asiaan liittyvää (oikea työkäyttö, meripelastuskoira, ruumiskoira) 


Muuta

Kirjan nimi: Vesipelastus  (mutta mitä muuta, koira pitäisi löytyä nimestä)
Kansikuva: Päätin, että vepetoimikunta saa valita kuvan, kannessa siis lienee nöffi ja/tai lansu
Takakansi: Takakanteen olisi kiva saada noutajia ja/tai muita tavallisimpia rotuja