keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Ihanat treenit

Viime viikolla ukkoskuuro kasteli treeneissä kunnolla, tänään sää ei olisi voinut olla parempi. Kaiken lisäksi treeneissä oli kunnon tarjoilut tuoreen Viron valion kunniaksi.


                                           
Rannan raivausta
Marvin teki normaalien Suomen koeliikkeiden lisäksi soviteltuja versioita Euroopan mestaruuskokeen muutamasta liikkeestä. Kivoja kokeiluja, ja jos liikkeitä alkaisi pilkkomaan ja opettelemaan vaiheittain, liikkeitä ei olisi paha opettaa koiralle.
Tästä siis tein omaa muunnosta: "Koira, ohjaaja ja pelastusrengas ovat rannalla. Hukkuva on
30 m päästä rannasta. Hukkuva voi joko pudota veneestä tai
uida ennen suorituksen alkua. Hukkuva läiskyttelee ja
ohjaaja antaa koiralle pelastusrenkaan. Koira ui hukkuvan
luo ja hukkuva tarttuu pelastusrenkaaseen. Puolivälissä
hukkuva irrottaa renkaasta ja muuttuu tajuttomaksi. Koira
irrottaa renkaasta ja palaa hukkuvan luo. Koira tarttuu
hukkuvaa joko kädestä tai käsivarresta kiinni ja vie tämän
rantaan." (Käännös voi olla väärin, oma tekemäni.)
En viitsinyt sekottaa renkaalla pelastamiseen mitään uusia kuvioita, niin valjailla sama homma. Lisäksi käden sijasta käytössä oli dummy, eli aika lailla erilainen versio.















Viennin vahvistamista