torstai 29. heinäkuuta 2021

Sadepäivä

 Sadepäivän voi viettää vesistöjen äärellä.

Ensin nomeilua kaksi tuntia pienessä tihkussa, ja sitten vepeä. Kolme vaatekertaa riitti siihen, että pääsin kotiin kuivissa vaatteissa.





Viimeinen kerta vesinoutoja takana, ja koira on selvästi kehittynyt. Koska takana oli jo yhdet treenit, niin vepessä Timillä oli pelastusliivit ja pelkkää irtoköyden hakemista. Timi palasi nomessa haastavista paikoista ohjaajan luo ja vepessä tolppien väliin. Seuraavaksi alan työstää vientiä.




Reccu-veljen lisäksi treeneissä oli kasvattajalla hoidossa oleva sievä Stella-sisko.
Lähdin kotoa yhden maissa ja olin takaisin puoli kymmeneltä. Onneksi ryhmäläisen sovea juhlistetttiin maukkailla tarjoilulla.




Tavaroita laitettu kuivumaan ja saunassa käyty: olo alkaa olla aika lailla kuitti.
___________________________________________________________________________________

Torstai

Teemu sai aamulla ensimmäisen koronarokotteen ja olin iltapäivällä Valijärvellä omatoimitreeneissä.
Vientiä hukkuvan avulla: motivaatio lähtöön on valtava eikä Timi jumitu kriittiseen uimaan lähtökohtaan. Rannalta lähetys ei vielä ihan onnistu. Samalla pohjia voittajan hukkuvaan.



Ohjaajan luokse palaamista vinosta linjasta. Kova työ oikean palkan ja muun säädön kanssa, mutta vinon linjan paluu alkaa hiljalleen sujua.