torstai 8. heinäkuuta 2021

Kohti sovea?

 Vesipelastus on selkeästi varustelaji myös palkkojen puolesta. Osa tavaramäärästä selittyy tosin märkäpuvulla ja koiran pelastusliiveillä.




Kesän toinen (ja elämän kolmas) vientikerta ei mennyt laisinkaan huonosti, kun muistin ottaa mukaan kelluvan superpalkan.



Lisäksi treenasimme erillisenä treeninä veneen lähelle tuloa ja siellä pysymistä.




Toisen kierroksen aiheena oli hypyn vahvistaminen, vaikka olen itse veneessä ja tolppien väliin paluu vinosta linjasta. Onneksi mukana oli toinen kelluva superpalkka, sillä kaninnahka ei ollut kiva vettyneenä.




Ensi kesänä soveltuvuuskokeeseen. 🤔 Puutteena tällä hetkellä: lähetetään viemään vedestä (ei tosin väliä kuka ottaa vastaan), palkkaa pitää häivyttää, pidempi matka vientiin sekä tolppien väliin tulo vinosta linjasta (sove/alossa vene tuodaan vinosta linjasta).

Torstaina olimme leikkimässä labukkanartun kanssa, ja uimassa soutuveneen perässä melkein kilometrin matka pelastusliivit päällä. Menomatkalla Timi ui hätäisesti ja melko huonolla tekniikalla. Kääntöpaikassa koirat saivat levätä hiukan, ja paluumatkalla Timi löysikin hyvän rytmin matkauintia ajatellen.

Ronin päivä alkoi huonosti: aamupissalle ei voinut mennä sateen vuoksi. Mukava mökkireissu tarkoitti kastumista, kun ihana narttu houkutteli perässään veteen. Venematka sujui mukavasti veneessä, mutta laskin Ronin uimaan kun olimme melkein perillä. Roni arpoi kapeikossa vastarannan, eikä suostunut uimaan oikeaan rantaan. Roni piti pelastaa veneellä.