perjantai 6. elokuuta 2021

Nosea ja vierastreeneissä

Olin aamulla noseilemassa ja illalla vierastreeneissä Hämeenlinnan seudulla.
Noseworkin suhteen olemme edenneet kesän aikana, eli Timi pystyy etsimään vieraissa paikoissa ja löytää alapinnoilta piilot. Löytöön tulee nyt koko ajan roskakäytöstä, eli raapi nyt kummallakin piilolla. Ilmaisu on työn alla, eikä sitä ole vielä liitetty hajuun, saati etsintään. Ei ole varmaan järkeä tehdä etsintöjä ennen kuin ilmaisu on kunnossa. Toisaalta vieraissa paikoissa käyminen on kehittänyt koiraa valtavasti.






Vierastreeneissä tein ainoastaan vientiä, ja Timi tekikin elämänsä parhaan viennin. Sade, täysin vieras porukka ja paikka, mutta en joutunut enää kahlaamaan uimasyvyyteen ja luovutuskin oli erinomainen. Teen siis liikkeen suoraan vieraalle vientiä. Tosin ideana oli viedä alusta asti (lyhytttä) köyttä, mutta nyt pähkäilen, pitäisikö siitä ideasta luopua, kun dummy pysyy paremmin suussa.




Tällä viikolla treenejä on ollut paljon, mutta painon kanssa uimista ei ole ollut yhtään. Viikonloppuna vain lenkkeilyä.
Kesä alkaa kääntyä syksyä kohden, ja olin kotona vasta pimeän aikaan.