sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Saarenmaalla

Olimme perinteisen kesäloman aloitusreissun jälleen Virossa ja tällä kertaa Saarenmaalla. Saarenmaalla olimme Kuresaaren kaupungissa. Tallinnasta Kuresaareen ajomatkaa kertyy neljä tunti ja 20 minuuttia. Osan matkasta mennään autolautalla.





Kuin etelän lomalla, mutta valoisat illat. Meillä on näemmä illallinen hotellissa. Olen maksanut puolihoidon vahingossa. Olimme Ruutli-hotellissa ja iltaruoka oli viereisessä Meri-hotellissa. Hotellit olivat rannan lähellä ja Piispanlinnan vieressä.

Lämpöä 32, tosin laski illaksi 27.






Matkatietojen mukaan alle 17-vuotiaille ei kuulu hoitoja, mutta pojat saivat hoitoajat. Kun ei saa koskea tai tuoksua neitimäisesti, niin päätyivät suolahuoneeseen.
Kaupungin keskustassa on rakennustöitä, mutta kaunis paikka kuitenkin.







Piispanlinnassa oli niin paljon koululaisia ettemme menneet sisälle tänään.
Rantaa kävimme ihailemasssa ja polkuautojen hintatietoja selviteltiin iltaa varten.







Piispanlinna tutkittu. Sarjakuvien avulla esiteltiin virolaisten pendelöintiä Suomeen.
Linnan muurien suojissa on viileää!






Pidin kovasti Saarenmaasta ja haluan sinne ehdottomasti uudestaan. Tosin meillä kävi nyt mieletön tuuri helteen vuoksi, ja oli ihan paras paikka helteellä, kun ranta oli vieressä ja pojat viettivätkin aikaa siellä tuntikausia. Kylpylä oli ennemminkin uimahalli eli mitään vastavirta-altaita tai erikoissaunoja ei ollut.