lauantai 27. huhtikuuta 2019

Hajailua jälleen


Olin jälleen rallytokon hajapaikalla. Olisi hyvä käyttää remmiä, mutta nyt en viitsinyt edes yrittää, kun radalla oli hyppy. Alon kisoissa pitää käyttää remmiä ja sitä silmällä pitäen pitäisi harjoituttaa omaa motoriikkaa varten remmin siirtelyä kädestä toiseen. Itselläni ei tullut nyt yhtään kymmenen pisteen virhettä.


Roni keskittyy hyvin, seuraaminen ja käännökset ovat kunnossa.



Eteen istuminen saisi tapahtua lähempänä minua. Istuu tosin hyvässä paikassa, kun tulee sivusta esteen, kuva on peruuta ja istu -kyltiltä.


Tötsien kierrot ja kaarrokset menevät jo hyvin. Aidan takana oli uroskoira odottamassa vuoroaan, ja Roni piti ohjata aika lailla, että pysyi aidan vieressä kontaktissa.