perjantai 24. heinäkuuta 2020

Tulehdus kintereissä

Timillä oli mystistä ontumista. Kaikki mahdollinen on kuvattu ja luusto on priimaa. Lonkat, kyynäreet ja selkä ovat kunnossa. Selkään voi toki tulla muutoksia ennen kuin sen voi virallisesti kuvata, mutta on toki kiva tietää, ettei siinä ole nyt mitään ongelmakohtia.

Kävimme Ortopetissä Toijalassa. https://www.ortopet.net/   Ortopedi kuvasi kyynäreet, polvet ja jonkin muun osan takaa. Ensimmäinen epäily oli, että kintereissä olisi irtopala. Irtopalan poistaminen maksaisi 1500 euroa ja nivelrikkoa tulee melkein aina.

Tarkempi tutkimus kuitenkin osoitti, että kyse ei ole irtopalasta, vaan tulehduksesta. Timi sai antibiootit ja tulehduskipulääkkeen (Carprodyl). Lasku siis pieneni oleellisesti, samoin ennuste parani. Timi voi siis mainiosti, mutta on erittäin turhautunut kahden viikon liikunnan rajoittamiseen.










Välillä täysin oireeton, välillä ontuu selkeästi. Kintereet lievästi täyttyneet ja aristavat. Timi nukutettiin ja kinnernivelet tutkittiin kirurgisesti. Molemmissa todettiin samanlaiset muutokset: rustopinnat ehjät, voimakas tulehdusreaktio nivelkapseleissa, kapselit lievästi paksuuntuneet, sisempi tela hieman madaltunut. Eli irtopalamuutoksia ei todettu, sen sijaan tulehdusreaktio.