sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Kivaa käsittelyä -kurssi

Timi

Kahdeksankuinen kultainennoutaja, turkkia on vielä aika vähän eikä harjaamisessa ole ollut ongelmia. Myöhemmin esimerkiksi hännän ja housujen harjaaminen vie enemmän aikaa. Valitsen helpon asian opettelun kohteeksi, niin valmis kokonaisuus on helppo siirtää kynsien leikkaamiseen ja korvakarvojen leikkaamisen.



Tilanne


Tavoite: 

Koira tarjoaa itse harjaamista. Kun laitan välineet lattialle, koira tulee niiden luo ja koskee harjaan.

Starttinappula

 Koira koskee harjaan (ja jatkossa siis muihinkin hoitovälineisiin).




Keskeyttämiskriteeri


Tämä on vaikea asia. Poismeneminen olisi helppo, mutta sitähän ei nyt haeta. Mietin tätä vielä, ja poimin jonkin sopivan asian. En siis tiedä, pitäisikö kaikkiin hoitotoimenpiteisiin olla sama keskeyttämiskriteeri.

-> Keskeyttämiskriteeri voi olla jokin pieni ele, onko teillä jo tullut jotain mistä oot saanut kiinni? Esimerkiksi usein koirilta tulee jokin pieni nojaus poispäin tmv, jolloin se kannattaa poimia sieltä.


Starttinappulan opettaminen


Koira osaa jo koskea kaikkeen mahdolliseen.

1. Vastaehdollistaminen harjaan
Harja ei merkitse koiralle nyt paljoakaan. Tee siitä kiintoisamman eli palkkaan kun koira menee lattialla olevan harjan lähelle. Palkka harjan lähelle. Tärkeämpi asia muissa hoitovälineissä.

Starttinappulan ja hoitovälineen parittaminen

1. Koira koskee harjaan. -> palkka harjan vierestä/päältä
2. Koira koskee harjaan ja kosken harjalla koiraa kylkeen. Palkka sen jälkeen harjan päältä. Laitan harjan lattialle.
3. Koira koskee harjaan ja kosken harjalla koiraa rintaan. Palkka sen jälkeen harjan päältä. Laitan harjan lattialle.
4. Koira koskee harjaan ja kosken harjalla koiraa häntään. Palkka sen jälkeen harjan päältä. Laitan harjan lattialle.
5. Koira koskee harjaan ja kosken harjalla koiraa korvan taakse. Palkka sen jälkeen harjan päältä. Laitan harjan lattialle.

Toisto tauon jälkeen.

Seuraava päivä:
1. Koira koskee harjaan. -> palkka harjan vierestä/päältä
2. Koira koskee harjaan ja harjaan koiraa kylkeen. Palkka sen jälkeen harjan päältä. Laitan harjan lattialle.
3. Koira koskee harjaan ja harjaan koiraa rintaan. Palkka sen jälkeen harjan päältä. Laitan harjan lattialle.
4. Koira koskee harjaan ja harjaan koiraa häntään. Palkka sen jälkeen harjan päältä. Laitan harjan lattialle.
5. Koira koskee harjaan ja harjaan koiraa korvan takaa. Palkka sen jälkeen harjan päältä. Laitan harjan lattialle.


Toisto tauon jälkeen.


Kohdat ovat sellaisia, että niissä on eniten harjattavaa. Koira suhtautuu harjaamiseen neutraalisti, joten voi edetä nopeasti.
Korvan takana on nyt takku, joten tarkkailen koiraa. Mietin siis edelleen keskeyttämiskriteeriä.
->  Tota palkan suuntaa voi vielä miettiä, jos tulee yhtään epäröintiä ym, niin kannattaa koittaa sitä palkan poispäin heittämistä.