lauantai 23. kesäkuuta 2018

Tolppaset

Marvin osaa tolpat hyvin, mutta asioita on hyvä kerrata ja vahvistaa silloin tällöin. Kiertoasia saa nähdä hetkeksi päähän muhimaan ja pidän tolppien tehotreenit laajasti ajatellen juhannuspyhinä.

Torstai

Aamuruoka tuli maalla treenattavista tolpista.


Sain liput pysymään hyvin nurmikolla pystyssä.


Suora linja

 Todella vino linja

 Hauskaa!

 Olin ensin vastaanottamassa koiraa, seuraavassa vaiheessa lähettämässä,


Perjantaina sama setti, tosin satoi ihan kaatamalla. Paikka oli tosin eri.

Lauantaina olimme Valijärvellä, jossa on virallinen koiraranta.





 Tolppien lisäksi teimme malttitreeniä ja ihan rantaan menoa. Rantaan ei siis mennä kuin kontaktissa ja samaa vauhtia kuin minä.

 Myös vesileikkiin jäi aikaa.

Olemme joskus pitäneet Valijärvellä vesipelastustreenejä. Meiltä on sinne kilometrin tarkkuudella sama matka kuin nykyiseen paikkaan, mutta aikaa menee enemmän kuin tiet ovat mutkaisia ja kuoppaisia. Oli kyllä tosi kiva treenipaikka, tosin tie menee tosi läheltä. Lisäksi lupa oli vain maanantai-illalle, joten kahden treeniryhmän kanssa paikka jäi ilman muuta pois laskuista.

Valijärvellä on pidetty vepe-kokeitakin, mutta kokeet on pidetty leirikeskuksen puolella ja silloin pitää vuokrata koko alue.


Kukkasatoa kotipihalta.