tiistai 19. kesäkuuta 2018

Houkutusten highway

Toisella kierroksella monella koiralla oli houkutusten highway -niminen treeni. Treenissä tulee samalla kertaa luopumista, ohjauksiin reagoimista ja häiriötreeniä. Vaikeusastetta on helppo soveltaa koiran tason mukaan. Puhuimmekin, että Inkoon kokeissa  oli välillä suppailijoita näköetäisyydellä.

Marvilla on menossa kiertämisen tehokuuri, joten otin tehtäväksi hukkuvan haun valjailla. Toinen hukkuva oli lähempänä ja enemmän näkösällä, oikea hukkuva jäi veneen taakse piiloon. Lisäksi harvoin käytössä on kahta hukkuvaa, joten halusin nyt hyödyntää tilaisuutta mahdollisimman paljon. 



Marvinilla on niin kiire pelastamaan, että ui veneen keulan alta.



Tolpat olivat todella lähekkäin toisen koiran tolppatreenien jäljiltä, mutta hyvin palasi niiden väliin.