lauantai 28. huhtikuuta 2018

Traumoja ja pragmatiikkaa


Opetushallituksen verkkokurssilla on aivan upeat materiaalit traumoista. Traumasta kärsiviä opiskelijoita on varmasti eniten maahanmuuttajaopiskelijoissa, mutta olen tavannut vastaavaa käytöstä myös kantasuomalaisissa. Pakko myöntää, että tämä koulutus on antanut uusia ajatuksia muuhunkin työhön.


Ilta on kulunut Kohti tutkivaa opettajuutta -kokonaisuuden parissa. Noloa tunnustaa, mutta tämä osuus oli itselleni rankempi kokemus kuin traumaosuus.
Opettajavat arvioivat itsensä aina liian kriittisesti ja kun parannettavaa löytyy aina, arvioinnit ovat masentavia.
Osiossa oli todella työssä jaksamisesta ja työnohjauksen tarpeesta ja esiteltiin Tanskan mallia, jossa opettaja saa opettaa kolme vuotta ns. rankkoja ryhmiä ja sitten pitää tehdä välillä muuta. Työ kuluttaa valtavasti ja pitkän uran ehdoton edellytys on, että tekee välillä muuta.
Luku- ja kirjoitustaidon opetus on nyt käännekohdassa, ja oli murheellista kuulla pitkäaikaisten opettajien irtisanomisesta ja lomautuksista. Forssan seudulla on onneksi tehty asian suhteen valtakunnan tasolla aivan loistava ratkaisu ja toki on hienoa, etteivät luku-koulutukset ole enää kilpailutuksien heiteltävänä. 🤗
Lukutaidon opettamisella on valtava merkitys syrjäytymisen ehkäisyyn ja jopa terrorismin torjunnassa.
En ole koskaan ollut yhtä hyvässä koulutuksessa ja jopa Moodle-kurssi on selkeä ja simppeli!


Lisäksi sain tehtyä yliopiston S2-opintojen pragmatiikkatehtävää alkuun.