perjantai 12. kesäkuuta 2026

AV02: Kurottelua ja virittelyä

Kurottelu

Sunnuntai on lepopäivä eilisen hierronnan vuoksi. Tein kuitenkin terassilla pohjatöitä asian eteen.

Atlas nousee syömään ylöspäin.


Köysi mukaan. Annan suuhun, ettei ala etsimään maasta ruokaa. Piti 1. videossa heitellä nameja maahan, kun Atlas tunki muuten terassille.


Maanantaina virittelyä



Keskiviikon kurottelu

 Keskiviikon virittely


Broileri on pussissa, joten hajua  ei pitäisi tulla paljoakaan. Ei merkitystä lähtöön.


Täyspitkä matka. Nappasin random-köyden rannalta.

Torstaina treeneihin lähdössä.


Ennen vientiä Atlas saa kantaa namidamia.


Ensimmäinen koematka renkaan kanssa. Fokus ei herpaantunut hetkeksikään.


Atlas teki vain ja ainoastaan yhden treenin.

Palautteet: Aivan huippu homma 💪👌
 hyvin kurkottaa ja hienosti vie pitkääkin matkaa ilman apuja!






Timi on päässyt nyt kolmesti treenaamaan.

Perjantaina uimalassa kurottelua ja hukkuvan edessä kääntymistä.