Torstai
Tuomarointi Kangasalan kokeissa ja yöksi Ikaalisten Toivolansaareen. Sade pysytteli pois kokeen ajan, mutta ajomatka kului vetisissä tunnelmissa.
Perjantai
Kierroksella Ikaalisissa.
Timi ALO1 94 pistettä
Kun lähtökohtana on ollut, ettei koira potki toisella takajalalla, ja jalkaa on jumpattu, käyty koirauimalassa uittajalla ja viime kesänä Tmi ui vain liivien kanssa, niin olen superonnellimen.
Itselle miniloma Ikaalisten kauniissa kaupungeissa teki hyvää, enkä sekoillut paljoa.
Sunnuntai
Neljän päivän turnee päättyi tänään. Eilen helteinen tuomarointipäivä Ikaalisissa, tänään aamulla hengailua Toivolansaaren ympäristössä ja iltapäivällä Timi osallistui kokeeseen. Löysimme ihanan venerannan aamukahvitteluun, ja Timi olisi halunnut uida kylpylään.
Perjantaina Timi ui juuri sinne, minne halusi. Tänään fokus oli koko ajan minussa ja taisteli hukkuvan tolppien väliin.
Hieno reissu, josta kiitos Pirkannmaan noutajille, Ikaalisten kennelkerholle ja Merkihurttien avustajatiimille.