torstai 29. elokuuta 2019

Nose-kausi alkoi

Omalta osaltani viimeiset vesipelastustreenit olivat viime viikolla, mutta tuomarointisuma on vielä edessä päin. Joka syksyinen flunssa iski, ja olen taistellut kuumeisena, päänsärkyisenä ja nuhaisena työpäivien läpi. Tosin luin vuoden takaisia julkaisuja, niin flunssa on pikku murhe. Viime vuonna tähän aikaan järjestin Hämeenlinnassa käyntejä ja jännitin tutkimustuloksia. Öisin ei voinut nukkua, kun piti pitää Teemua väkisin hereillä. Oikeastaan "kauhujen vuosi" alkoi jo tässä vaiheessa.

Työmäärä on melkoinen, mutta nyt sentään tiedän, mitä olen tekemässä ja mitä minun pitäisi tehdä.


Nosea kotipihalla

Pihalle tullut traktori ja peräkärry pääsivät hyötykäyttöön. Viimeksi noseiltu keväällä. Vepeily ei kiinnosta flunssaa potevana, pari hajua jaksaa aina piilottaa.




Marvin ei ole menossa kisoihin, niin haju oli niin ylhäällä, että piti nousta ylös.



Roni ilmaisi yllättäen istumalla.

Etsiminen tuottaa koirille niin vilpitöntä iloa, että jaan mielelläni ilosanomaa eteenpäin. Lupauduin pitämään muutaman kerran alkeiskurssin Loimaalla.

http://www.lskennelkerho.net/index.php?sivu=koulutukset-muut



Hajutesti on hyväksytty: https://www.noseworkfinland.com/tapahtuma/hajutesti-1-luokka-forssa-3/?fbclid=IwAR2vULwQlvsLgfW1RxFJBCj0Gklfq-VuJjBPivYN7V9E4oOor4-dLjpXBkE

Jäätävä päänsärky on muuttunut vuotavaksi nenäksi. Töiden jälkeen jaksaminen on vähissä, mutta saimme poimittua ämpärillisen luumuja. Lisäksi Teemu irrotti katoksen, tosin ei selvinnyt hommasta ilman apua.