Valtavaa ja kaiken kattavaa huonouden tunnetta....
Sain opiskeluaikaiselta ystävältä joulukortin, mikä on toki mukava ja positiivinen asia. Paniikinomaista oloa aiheuttaa se, että opiskeluaikainen ystävä toivoi ainakin vuosi sitten, että soittaisin ja juteltaisiin kunnolla. Periaatteessa tämäkin on positiivinen asia.
Ongelma on se, että puhuminen tarkoittaa, että toinen puhuu ja minulla ei ole mahdollisuutta sanoa mitään väliin. Kaiken kattava huonouden tunne juontaa vuosien takaa, kun soitin minulle tärkeästä asiasta ja aloin itkeä puhelun aikana, kun en vain saanut suunvuoroa. Samaa tapahtui pienemmistä asioista, ja toiselta on tähän oikeus, koska oli siihen aikaan päivät kotona. Ajastuskin vastaavasta ahdistaa valtavasti.
