Eläinkoulutuskeskuksen perusopintojen moduli 1 oppimispsykologia 1 ensimmäinen käytännön koulutus oli sunnuntaina. Meidät on jaettu kahteen ryhmään: Unot ja Baileys. Itse kuulun Baileys-ryhmään ja käytännön koulutus oli Luukissa TassuTreenin tiloissa. Opetustila oli ihanassa vanhassa navetassa, todella kodinomainen ja ennen kaikkea lämmin.
Baileys-ryhmän opettajana toimi Sanna Mikkola. Sanna kasvattaa labradorinnoutajia ja työskentelee Avoimessa koirakoulussa. Sanna toimii ongelmakoirakouluttajana, käytösneuvojana ja pitää yksityiskoulutuksia. Sanna on kouluttanut aikoinaan kerhossa isoja ryhmiä, ja alkoi jossain vaiheessa pohtimaan ns. ryhmäkoulutuksien tehokkuutta. Vain muutama ryhmäläinen oppi oikeasti kouluttamaan koiraansa, valtaosa kierrätti koiraa nakin perässä vuosi toisensa jälkensä. Siksi Sanna pitää nykyään vain yksityiskoulutuksia ja haluaa opettaa nimenomaan koulutustekniikkaa.
Ennakkotehtävä kaikkien piti laatia koulutussuunnitelma ja koulutussuunnitelmasta sai palautetta ennen käytännön koulutusta. Koulutettava tehtävä piti olla suhteellisen yksinkertainen ja kaikilla oli aikaa puoli tuntia. Puoleen tuntiin sisältyi tauot ja keskustelut. Muilla oli koulutettavana koira, mutta saimme ihailla myös kanien koulutusta. Kaikilla oli pari, joka toimi kirjurina. Valtaosa ryhmäläisistä toimii jo nyt kouluttajana tai työskentelee eläinalalla. Taisin olla ainoa, joka ei kouluta muita tai työskentele eläinten kanssa. Oma tavoitteeni on tiedon lisääminen ja kirjoittaminen.
Kani opetettiin koskemaan vierasta ihmistä käteen ja nostamaan kättä ylös. Toiminto on kaneille lajityypillistä toimintaa ja liittyy laumahierarkiaan. Kanit olivat vuorossa ensimmäisenä. Oli mielenkiintoista seurata prosessia. Koiriin verrattuna hauska yksityiskohta oli se, että kani lähti itsenäisesti tauolle. Koulutus eteni suunnitelmien mukaan.
Nova oli vieraalla kouluttajalla lainakoirana. Tavoitteena oli opettaa Nova laittamaan leuka maahan maahanmenon yhteydessä. Nova oli aivan onnessaan päästessään mukaan ja nähdessään paljon ihmisiä. Pusuttamiseen meni paljon aikaa. Työskenteli ihan ok vieraan kanssa, kun koulutus pääsi alkuun ja kriteerit olivat selviä. Ideana oli koskettaa kosketuskeppiä ja keppi laitettiin aina alemmas, lopulta leuka oli maassa. Jatkan jossain vaiheessa toimintaa kotona ja liitän siihen vihjeeksi "Pää."
Muita toimintoja olivat kosketuskeppiin koskeminen (koira katsoo keppiä, koira lähestyy keppiä, jne), ympäri pyöriminen sheippaalalla, peruuttaminen sheippaamalla ja ryömiminen kosketuskepin avulla.
Itselläni oli ideana opettaa kohteen kierto kosketuskepin avulla.
Kriteerit:1. Koira koskettaa kuonolla kosketuskeppiä. Koira osaa jo asian, mutta näen, keskittyykö vieraassa paikassa ja syökö. Teen kaksi viiden sarjaa. Jos onnistuu 80-prosenttisesti eli 4 ja 4, niin siirryn kakkoskohtaan. Jos ei onnistu, teen toisen kahden sarjan. Annan palkan kosketuskepin pallon viereen, niin vahvistan/sheippaan palloon koskemista.
Tämä vaihe sujui hyvin ja onnistuminen oli sataprosenttista kummallakin kerralla eli 5 + 5.
2. Koira koskee kuonollaan kosketuskeppiin, kun keppi liikkuu ylös tai alas. Teen kaksi viiden sarjaa. Jos onnistuu 80-prosenttisesti eli 4 ja 4, niin siirryn kolmoskohtaan. Jos ei onnistu, teen toisen kahden sarjan. Annan palkan kosketuskepin pallon viereen, niin vahvistan/sheippaan palloon koskemista.
Tästä keskusteltiin kriteerin asettelun näkökulmasta. Kriteeri nousi liikaa kerralla. Järkevämpää olisi ollut liikuttaa vähemmän, esimerkiksi 10 senttiä.
Onnistuminen kuitenkin 5/6 eli yksi kerta ei onnistunut. Nova oli ollut tähän saakka hyvin kontaktissa ja työmoodissa. Liian korkea kriteerin nosto sai aikaan Sannan moikkaamisen.
Keskityin siihen, etten tee perisyntiäni eli laita kättä liian aikaisin taskuun. Onnistuinkin siinä, mutta naksautin kuulemma liian myöhään.
3. Koira seuraa kosketuskeppiä askeleen verran. Teen viisi sarjaa. Tähän treeniin menee jo enemmän aikaa ja vahvisteita tulee harvemmin. Nyt heitän palkan hiukan etuviistoon, jotta koira alkaa mieluummin suunnata eteenpäin kuin jää käsiin. Jos neljä sarjaa onnistuu, siirryn seuraavaan tasoon.
4. Koira seuraa kosketuskeppiä viiden askeleen verran. Teen viisi sarjaa. Tähän treeniin menee jo enemmän aikaa ja vahvisteita tulee harvemmin. Nyt heitän palkan hiukan etuviistoon, jotta koira alkaa mieluummin suunnata eteenpäin kuin jää käsiin. Jos neljä sarjaa onnistuu, siirryn seuraavaan tasoon.
Keskityin siihen, etten tee perisyntiäni eli laita kättä liian aikaisin taskuun. Onnistuinkin siinä, mutta naksautin kuulemma liian myöhään.
3. Koira seuraa kosketuskeppiä askeleen verran. Teen viisi sarjaa. Tähän treeniin menee jo enemmän aikaa ja vahvisteita tulee harvemmin. Nyt heitän palkan hiukan etuviistoon, jotta koira alkaa mieluummin suunnata eteenpäin kuin jää käsiin. Jos neljä sarjaa onnistuu, siirryn seuraavaan tasoon.
4. Koira seuraa kosketuskeppiä viiden askeleen verran. Teen viisi sarjaa. Tähän treeniin menee jo enemmän aikaa ja vahvisteita tulee harvemmin. Nyt heitän palkan hiukan etuviistoon, jotta koira alkaa mieluummin suunnata eteenpäin kuin jää käsiin. Jos neljä sarjaa onnistuu, siirryn seuraavaan tasoon.
Nova tajusi liikkeen seuraamisena, seurasi upeasti ja tarjosi aina perusasennonkin. Onnistuminen oli sataprosenttia.
Jatkon kannalta (hienostakaan) seuraamista ei ollut apuna, joten muutimme idean niin, että olen paikallani ja liikutan keppiä ja Nova koskee siihen. Tämä sujui hyvin. Muutama huti tuli siitä, että Nova koski varteen eikä palloon. Muut neuvoivat nostamana kepin ylemmäs, ja silloin kaikki kosketukset osuivat palloon.
Askeleet siis jätettiin pois, ja liikutin vain keppiä.
5. Koira menee kartion luo. Koira menee kosketuskepin perässä kartion luo. Kaksi viiden sarjaa, seuraavalla tasolle jos 4 +4 onnistuu. Enemmän toistoja kuin pelkässä koskemisessa, koska kartio tulee uutena asiana esille. Anna vahvisteen kartion viereen, koska haluan koiran menevän kartiolle.
Minusta idea oli hyvä, mutta Sanna ihmetteli kartion viereen palkkaamista. Noh, Sanna oli oikeassa, Nova alkoi koskea kartioon. Kosketuksen siirto toiseen kohteeseen sujui yhdellä toistolla.... Olikin puhetta, että tuollaisissa tapauksissa targentin häivyttäminen on helppoa.
Onnistuminen oli 100 prosenttia ja Nova oppi sen, mitä vahvistin. Tosin siis vahvistin väärää asiaa....
6. Koira kiertää kartion osittain. Viisi kertaa. Jos onnistuu 4 kertaa, seuraavalle tasolle. Heitän palkan kartion, niin että koira alkaa suunnata aina enemmän ympäri (sheippaaminen).
7. Koira kiertää kartion. Kaksi viiden sarjaa. Jos onnistuu 4 + 4, tehtävä on onnistunut. Koira kiertää kartion niin, että kartio on koiran oikealla puolella. Annan palkan oikealla kädellä, jotta vahvistan nimenomaan kiertämistä.
Tarkoitus oli käyttää kohdentamista ja palkan suunnalla sheippaamista. Nova alkoi kiertää kartiota ja toiminta oli valmis. Sanna siis neuvoi, että jätä kosketuskeppi pois ja odota, että koira kiertää itse. Nova väsyi valtavasti ja oikeastaan nukahti tässä vaiheessa.
Palautteen mukaan kriteereissä oli horjumista, mutta toiminta saatiin aikaiseksi. Yes! Tärkeintä kuitenkin on, että opin valtavasti koulutussuunnitelman tekemistä, muiden suunnitelmien lukemista ja toki siitä, että suunnitelmia muutettiin.
Ilmapiiri on niin eläimille kuin ihmisillekin mukava ja rento. Kaikista koirista näki, että koirat nauttivat koulutustilanteista. Saimme kokonaisuutena hyvää palautetta ja muistutuksen siitä, että kriteerien asettelu on tärkeää, kun se on kunnossa, muutkin osat loksahtavat paikoilleen.