sunnuntai 19. lokakuuta 2025

Pirkanmaan koirauimalan vepepäivä


Timi haki veneen takana olevaa ankkaa niin, että joutui uimaan veneen alta. Toisena opeteltavana asiana veneen haku niin, että ihminen on piilossa veneessä. Lisäksi vientiä, hukkuvan pelastamista veneestä lähtien ja ihan perusnoutoja.















 

Atlas aloitteli pelastusrenkaan vientiä. Aloitettiin vieraalle vienti niin, että a) vieras leikkii koiran kanssa, b) Atlas hakee palkkalelun hukkuvalta, c) Atlas ui veneelle vieraan luo niin, ettei
mukana ole esinettä, d) Atlas vie veneelle lyhyen köyden, e) Atlas vie pelastusrenkaan veneelle.





Kun tähän ei kulunut koko aikaa, Atlas haki veneen takaa/alta ankkaa.



perjantai 17. lokakuuta 2025

Syysloma

 Syysloma alkoi lepäilyn merkeissä.

Teemu tuli käymään.
Lokakuun alkupäivät ovat olleet niin lämpimiä, että en ole tajunnut, että syksy on oikeasti alkanut. Pimeys hiipii seitsemän tienoilla.







Maanantai

Vein Teemun Toijalaan ja kävimme matkalla Koirametsä Canem Silvassa.
Upea paikka! Metsän puolella ei näy muuta kuin metsää.











Tiistaina uimassa. Tarkalla tekniikalla ja taktiikalla yhteisuintikin sujuu.














Perjantaina Turussa. Matkalla pysähdys Liedon aseman koirametsässä.
Auton saa portin sisäpuolelle, halpa hinta ja metsämaastoa.