lauantai 27. toukokuuta 2017

Pieniä onnenhetkiä

Tiistai on hyvä päivä: auto meni katsastuksesta läpi ja ostimme voittoarvan. Summa kattoi Teemun nimipäivälahjan ja kaverin syntymäpäivälahjan.

Lisäksi työpäiviä on jäljellä enää neljä ja kaikki päättyvät jo kello 12.

Toimintakertomus tästä vuodesta: http://www.fai.fi/portal/tiedotteet/?bid=333
Kotokoulutuksestakin on kiva juttu.



Sain myös viestin, että pikkulinnut ovat laulaneet syksyn nose work -kurssista ja sitä odotellaan jo kovasti. Motivoi tekemään suunnitelmat kunnolla.

Helatorstai kului Tampereen Fabriikissa.






Perjantai kului vesipelastuskamojen parissa. Kokoonnuimme illalla meille lastaamaan kärryn ja kokoamaan veneet. Kaiken läpi käymiseen meni aikaa ja energiaa. Onneksi päivä oli aurinkoinen eikä satanut.






Kaikki tavarat olivat tallella ja ehjiä: asia jännittää aina, sillä saatan laittaa jonkin asian paikkaan X, enkä sitten enää muista, missä on paikka X. Illalla porukkaa oli paikalla paljon ja saimme kaiken kuntoon 50 minuutissa. Kiitos kaikille! Postimme tavaroista lisäpainot (muovikanisterit) ja "apupallot", kun uusien sääntöjen aikana niille ei ole tarvetta. Samoin vanhan AVO-luokan viennin pelastusliivit poistettiin.

Teemu siivoili parvin alustaa lauantaiaamulla, ja sain sitten nyt käyttämättä olevan veneen takaisin sisälle. Paraisten reissun vuoksi en viitsinyt jättää venettä ulos. Parvilta oli pudonnut kaikkea pikku sälää ja pikku sälä piti koota pois ennen kuin pystyi imuroimaan ja pesemään parvin alustan. Talven aikana kerääntyy järkyttävä määrä pölyä!