perjantai 8. maaliskuuta 2019

TSH lähellä kuutta

Olin LASERI-tutkimuksessa (http://youngfinnsstudy.utu.fi/suomeksi.html) ja siellä ultrattiin tänä vuonna kaula ja tutkittiin kaulan verisuonien kunto. Verisuonet olivat kunnossa, mutta ultraaja sanoi nähneenä "muhkuroita" tai "kyhmyjä" kilpirauhassa. Saattoi käyttää eri sanaa, mutta siis kehotti mittauttamaan arvot.

Varasin ajan labraan (yksityiselle, niin pystyin varaamaan ajan ilman sen kummenpia selityksiä) ja sain tänään tulokset.

Tyroksiini, vapaa oli viitearvoissa, mutta TSH oli lähellä kuutta.

Olen ollut koko alkuuvoden tosi väsynyt, mutta ajattelin sen johtuvan mielettömästä työmäärästä. Paino on myös noussut, mutta en ole liikkunut, kun olen ollut niin väsynyt. Lisäksi minulla on ollut näköhäiriöitä. Lähinnä sellaisia, mitkä voisivat liittyä ikänäköön, mutta olen myöskin nähnyt ihan sahalaitakuvioita. Sormet ja varpaat ovat kylmiä ja olen käyttänyt yötäpäivää villasukkia. Minulla on myös nivelkipuja, mutta olen ajatellut niiden liittyvän fibroon. Fibroa ei tosin ole diagnosoitu, sillä kipupisteitä ei löytynyt tarpeeksi. Ilmeisesti vajaatoimintaan kuuluu fibron kaltaisia oireita. Iltapäivästä joudun hakemaan jotain sanoja, enkä löydä niitä. Lisäksi aina iltaisin kurkussa tuntuu pala.

Lääkäriaika on ensi perjantaina, ja odotan jännittyynä, saanko diagnoosin.