lauantai 8. syyskuuta 2018

Vaihteeksi elämänhallinta kunnossa

Perjantaina minulla ei ollut opetustunteja, ja päädyin käyttämään koko päivän rästitöiden tekemiseen. Kaikki opiskelijoiden tekstit ja äänitteet arvioitu ja sain vieläpä valmiiksi ensi viikon tuntienkin ohjelman. Ensi kerran tänä lukuvuonna työt ovat ajantasalla.
Vepe-kausi on aika lailla pulkassa, ja tuomaroinnit ohi. Lauantai on kulunut nurmikkoa leikatessa, koiria trimmatessa ja jäneksen tarhan siivoamisessa. Jäneksestä on kasvanut järkyttävä jötkäle.
Roni osallistuu reilun viikon päästä Kiva Koirakansalainen -testiin, sen jälkeen luonnetestiin ja syyslomalla silmä- ja polvitarkkiin. Selkäkuvaukseen jonotetaan. Toki siis normihinnalla pääsisi koska vain, mutta koitetaan päästä halvemmalla joukkotarkkipäivänä.
Huomenna alkaa Kiva koirakansalainen -kurssi. Ihana päästä näkemään nuoria koiria ja innokkaita ihmisiä.