sunnuntai 26. elokuuta 2018

Salossa tuomaroimassa ja perjantain kuulumisia

Perjantai on hehtinen päivä, sillä siihen osui sekä Forssan Lehden haastattelu että Teemu lausuntakäynti. Lähinnä päivä oli aikataulujen kanssa kikkailua. 

EEG:ssä oli havaittu kohtauksen omaista käyttäytymistä (en muista oikeaa termiä),  mutta asia sinällään ei merkitse mitään, silllä vastaavaa voi olla, vaikkei koskaan saisikaan kohtausta. Joka tapauksessa alttiutta kohtauksiin on. 

Labra-arvot olivat pääosin hyviä. mutta verensokeri otetaan uudestaan, sillä en voinut taata, ettei Teemu ollut syönyt aamulla ja labra-aika oli vasta 11.40, sillä se oli ainoa aika, jonka sain varattua perjantaina kolmen jälkeen. Pituutta oli tullut kymmenen senttiä muutamassa kuukaudessa. 

Seuraavana on vuorossa magneettikuvaus, jossa selvitetään kasvainta ja rakennepoikkeuksia. Kasvaimen todennäköisyys on pieni, mutta hyvä selvittää asia. Edelleen siis odottavalla kannalla kaiken suhteen.... Muita rajoituksia ei tullut, kuin kielto uida ulapalle päin ja ohjeet, jos kohtaus uusii.

Olin lauantaiaamulla vielä väsynyt, onneksi Salon koe alkoi vasta kello 11. Koe sujui kaikin tavoin hyvin. Ilta kului koirien kanssa lenkillä ja Ahtolan mökissä. Pakko tunnustaa, että menin nukkumaan ennen kymmentä.






Sunnuntaina pahin väsynyt olikin jo poissa. Vanhassa  hirsitalossa on hyvä ilmanlaatu ja nukuin kuin tukki.