tiistai 19. kesäkuuta 2018

Merjan treenien kuva- ja ajatussatoa

Saimme 18.6.2018 Tornikosken Merjan kouluttamaan meitä. Paikalla oli seitsemän koirakkoa ja muutama ylimääräinen soutaja ja hukkuva. Vesipelastuksessa treeni- ja koekausi ovat poikkeuksellisen lyhyitä muihin lajeihin verrattuna. Vaikka liikkeiden osien vahvistaminen ja liikkeitä tukevien asioiden treenaaminen on äärimmäisen tärkeää, pitää treenata myös kokonaisia koemaisia suorituksia. Lyhyen kauden vuoksi joku koira on aina menossa kokeisiin seuraavalla viikolla tai tulevana viikonloppuna, joten treeneissä tulee helposti tehtyä kaikille koirille vain koeliikkeitä.

Wilman kanssa vahvistettiin viennin jälkeen veneellä pysymistä. Ideasta lisää täällä: https://vainonk.vuodatus.net/lue/2014/06/merja-tornikosken-vepeteenit-valijarvella




Artun kanssa vahvistettiin vientiä.Vienti on hyvässä vaiheessa ja soven aikakin on jo tiedossa. Treenipaikka on siitä hyvä, että siinä voi valita, haluaako lähettää koiran sellaisesta kohdasta, että käveltävää tulee enemmän. Arttua siis lähettiin eri paikoista.




Ronjalle haettiin lisämotivaatiota vientiin.





Rokin aiheena oli avon kahden veneen liike ja rantaan meno. En seurannut treenejä, kun hain Marvinia.



Uunolle voittajan rannansuuntaisen liike on niin helppo, että alkaa kyylätä venettä ja vaanimisvaiheesa ui hitaasti. Ajalla on merkitystä SM-kisoissa. Nyt ideana oli rikkoa kaava ja uittaa koiraa edestakaisin ja antaa eri esineitä.






Wilman tolppatreenit


Asiaa opetellaan erillisenä asiana ilman, että koiran pitää huolehtia samalla veneestä tai hukkuvasta. Tolpat ovat mahdollisimman lähellä, jotta koiran on helpompi hahmottaa ne. Maalitolppa-asiaa myös täällä: https://vainonk.vuodatus.net/lue/2013/04/kuivatreeni-juttu


Houkutuksen highway

Artulle lisättiin häiriöitä eli hukkuva kellui lelujen kanssa vedessä kun Arttu haki venettä. Treenissä tulee samalla kertaa luopumista, ohjauksiin reagoimista ja häiriötreeniä. Vaikeusastetta on helppo soveltaa koiran tason mukaan. Puhuimmekin, että Inkoon kokeissa  oli välillä suppailijoita näköetäisyydellä.


Ronja ja kiertämisen tehokuuri. Ronja on kiertänyt paljon maalla, mutta ei vielä vedessä. Kahdella vedessä olevalla ihmisellä saadaan paljon toistoa aikaiseksi. Koiralle saa samalla tehtyä uimakuntoa ja kun ihmiset pystyvät seisomaan, rintamasuuntaa on helpompi vaihdella.




Rokin treeneistä ei taaskaan tietoa, kun hain Marvinin treenien aikana.



Uunon kanssa rikottiin kaavoja, eli teki pitkiä tehtäväsarjoja.