tiistai 19. kesäkuuta 2018

Huisi hai!

Ennakkosuunnitelma: 

Marvinin treeni: Tavoitteena on treenata hukkuvan kiertäminen mahdollisimman sujuvaksi. Haluan opettaa Marvinin sharppaamaan eli uimaan hukkuvan ympärillä niin kauan, että tuntee valjaissa ja/tai pelastusrenkaassa painon. Ideana siis, että kiertää hukkuvaa kuten hai kiertää saalistaan. Ennakkotaidot: Osaa kiertää maalla ongelmitta, vedessä ennestään opittu uhrin edessä kääntyminen tulee vielä välillä esille. Tarvitsee siis ensin muistutusta kiertämisesä (esim. kahden ihmisen välillä uiminen on hyvä tapa). Olen kierrättänyt itseni ympärillä kolme kertaa ja hahmottaa jatkuvan kierron. Painoa ei ole vielä lisätty usemman kierron päätteeksi. Minulla on oletuksena, että painoasia on helpompi opettaa valjailla kuin renkaalla. Voin kyllä olla väärässä. En treenaa muuta, panostan nyt tähän.

Saimme 18.6. Tornikosken Merjan pitämään meille treenejä. Jokainen kertoi ennakkoon, mitä halusi treenata. Aloitimme jo 16.30 jotta jokaiselle olisi varmasti tarpeeksi aikaa. Tosin päivä sopi vain seitsemälle koiralle, joten pääsimme lopettamaan järkevissä ajoissa ja Merja pääsi kotiin ennenn yötä.


Marvinin ensimmäinen kierros

Olin toivonut ennakkosuunnitelmassa kierron tehokoulutusta, sillä  haluan opettaa haimaisen toiminnon. Meille kokeet eivät tosiaan ole pääasia, eli en ajattele, mitä voittajaluokassa pitää oikeasti tehdä, vaan asioita vaikkapa inttileirejä ajatellen. Olen itse usein hukkuva, joten vieras hukkuva on meille tärkeä. Lisäksi haluan jossain vaiheessa uuden koiran ja aloitan silloin valjaspelastamisen alusta alkaen. Siksi teen nyt kaiken perusteellisesti ja eri ideoita makustellen.



Marvin valmiina kierron tehokoulutukseen. Marvin kiertää Merjan ja Maaritin väliä. Tätä treeniä on helppo tehdä ilman varusteita ja matalassa rannassa. Kun hukkuva voi seistä, on helpompi auttaa koiraa ensin rintamasuunnan avulla. Lisäksi kumpikin hukkuva antoi ruokapalkan. Ideana ei siis ole houkutella koiraa ruualla, vaan antaa ruoka kun koira on jo kiertänyt. Kahden hukkuvan kierto sujui hyvin, vanhaa toimintamallia ei tullut esiin kertaakaan.










Palkkapolitiikka kunnossa myös rannalla.





Seuraavassa vaiheessa Marvin kiertää yhtä hukkuvaa monta kertaa. Kun valjaissa on painoa, palaa hukkuvan kanssa rantaan. Toinen mahdollisuus olisi opettaa koira kiertämään kunnes koiraa kutsutaan rannalta, mutta itse siis haluan, että koira tajuaa itse, mitä on tekemässä. Lisäksi en välttämättä näe rannalta, onko hukkuva jo kiinni valjaissa/renkaassa. Marvin on parhaillaan, kun saa ratkaista asiat itse.








Kahden ihmisellä välissä uittaminen vahvistaa myös poikittaisia liikkeitä (voin vanha rannansuuntainen vienti ja voin nykyinen rannansuuntainen nouto) sekä on helppo koira saada koiralle uimakuntoa. Marvin alkoi väsyä joko uimisesta tai ajattelusta tai näiden yhteisvaikutuksesta.


Kokeissa voittajaluokan koira siis pelastaa hukkuvan pelastusrenkaan avulla. Puhuimmekin siitä, että koiran voi olla vaikeampi hahmottaa painoa renkaalla pelastettaessa kuin valjailla. Renkaat ovat eri painoisia ja aallokossa vastus voi luoda väärää painon tunnetta.

Jecun kanssa tehtiin samaa treeniä renkaalla. Jeccu selvästi hahmottaa, onko hukkuva mukana vai ei. Kuvittelen, että hukkuvan mukana olo tuo sen verran selkeästi painoa lisää ettei koira useimmissa tilanteissa sekota renkaan painoa hukkuvan painoon. Vastus on kuitenkin ihan erilainen. Mutta asia riippuu varmaan koirasta, aallokosta ja hukkuvankin toimintatavasta tai kuun ja tähtien asennosta.