tiistai 19. kesäkuuta 2018

Asioiden etenemistä

Tiistaina kauan kaivattu sade saavutti Humppilankin. Sadepäivä oli hyvä käyttää lepoon ja palautumiseen. Muutama asia eteni ja selvisi.

1) Kunta soitti Joukolle autotalliasiasta. Syksyyn mennessä lupa-asiat kevenevät ja siksi jätämme talliprojektin ensi keväälle.

2) Olin laittanut autotallia varteen rahaa säästöön ja nyt maksoin säästöillä asuntolainaan eteenpäin, samoin laitoin tuomaroinneista tulleet päivärahat asuntolainaan. Asuntolainaa on jäljellä 2600 euroa.

3) Nuuskukeirille on saatu vepekouluttaja alkuviikolle, ja kouluttajia on kaksi, joten minua ei tarvita.

4) Koska en mene nuuskuleirille, pääsen pelastuskoiraleirille.

5) Sain tiedon, miten Toisto-metodilla toteutettu suomen kielen opetus toteutetaan Turussa. Osallistun heinäkuussa apuopettajana ja saan opetusharjoittelua kesällä eteenpäin.

6) Tästä syystä uskalsin ilmoittautua ILO-koulutukseen, jossa koitetaan innostaa suomalaisia nuoria lukemaan enemmän.

7) Ahersin sadepäivänä viime viikolla seuraamistani tunneista raportin kuntoon.