torstai 17. toukokuuta 2018

Keväistä nautiskelua

Kevään viimeinen S2-tunti kului Lamminrannalla. Tavoitteena kiertää Lamminrannalla ja etsi kuusi kuvavihjettä ja täyttää sitten ristikko. Jos löysi kuvat ja osasi täyttää ristikon, sai omenamehua, kun pääsi grillikatokselle. Sana oli siis omenat. Jos kuun asento olisi ollut toinen, homma olisi jäänyt tekemättä, sillä ramadanin aikana ei saa syödä tai juoda ennen auringonlaskua.

Opettaja-rassukka kiersi reitin kolmesti: lappujen vieminen, opiskelijoiden kanssa kiertäminen ja poiskerääminen.



Minulla ei ollut torstaina opetusta, vaan koko päivä pyhitetty kurssin koostamiseen. Jäin siis kotiin nauttimaan pihasta ja työpäivän kulkua ohjaa ukkostutka. Kävin yhden maissa kunnon hikilenkin koirien kanssa, tosin Marvin ui jo vartin verran. Roni on hassu, kun ravistaa kun käsken Marvinia ravistaa. Ronilla ei siis kastu tassutkaan....
Kotiin ehdimme ennen ensimmäisiä jyrähdyksiä, joten ajoitus oli oikea. 







Ukkonen ja sade taisivat sivuttaa Humppilan. Koirat eivät muistaneet, että olivat lenkillä päivälläkin, vaan poikien partiossa olon aikana Elonkierto ja sen laitamat kierrettiin vauhdikkaasti.
Jänes-eläin nauttii keväästä täysin rinnoin. Kisukin nauttii kissatarhasta olosta.






 Ronilta ei virta lopu, kaikki takana on kolme tuntia lenkkeilyä vaihtelevissa maastoissa.