sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Nose work -uutisia

Koesääntöihin on tehty muutos, joka astuu voimaan 1.7.2018

Hallitus on hyväksynyt koetoimikunnan esityksen sääntömuutoksesta, joka koskee lämmittelyalueen järjestämisen pakollisuutta.   Uusi sääntö astuu voimaan 1.7.2018.  Myös tätä päivämäärää aikaisemmin pidettäviin kokeisiin suositellaan uuden säännön noudattamista, mutta se ei vielä ole pakollista.  Lisäksi vastaavaa lämmittelyaluetta suositellaan käytettäväksi myös kaikissa hajutesteissä, vaikka testisääntöihin muutosta ei vielä tehdäkään. 

5.5.4 Lämmittelyalue

Kokeen järjestäjä rakentaa lämmittelyalueen, jossa on jokaista kyseisessä kokeessa käytettävää hydrolaattia. Lämmittelyalueella käytettävän hydrolaatin tulee olla samasta pullosta kuin etsintäalueella käytettävä hydrolaatti on. Yksi ohjaaja ja koira kerrallaan saavat harjoitella lämmittelyalueella.

Tuomarikoulutusta tulossa syksylle

Jotta Nose Work -kokeita saataisiin vedettyä läpi niin paljon kuin harrastajat niitä toivovat, tarvitsemme hurjan määrän lisää tuomareita.  Lisäksi nykyisten tuomareiden tulee valmistautua 2-luokan kokeiden asettamiin vaatimuksiin.

Yhteistyö Suomen Kennelliiton kanssa

SKL on lähestynyt yhdistystämme ehdottaen yhteistyötä Nose Work -lajin saattamiseksi “Kennelliittolajiksi” eli virallistamiseksi.  Yhdistyksen hallitus ja toimikuntien puheenjohtajat ovat tavanneet SKL:n edustajat.  Tapaamisen seurauksena on päätetty, että SKL:n hallitukselle esitetään perustettavaksi sääntötyöryhmä SKL:n Koe- ja kilpailutoimikunnan alaisuuteen.  Työryhmän tavoitteena on kirjoittaa Nose Workin koesäännöt ja koeohjeet ns “SKL-formaattiin”, jotta ne olisivat valmiina, jos laajempaa yhteistyötä tulevaisuudessa tullaan tekemään.