maanantai 12. maaliskuuta 2018

Rallytokokisa lähestyy


Rallytokokisa lähestyy ja kaikki alkaa olla valmiina. Tuomari on aivan ihana ja ohjeistava. Aika lailla hallitsen jo homman, mutta muutamia asioita on pitänyt tarkastaa. Valioruusukkeesta ja sen antamisesta keskusteltiin laajasti rallytokon toimareiden palstalla. Monet kerhot antavat ruusukkeen ja pitävät yhtä valmiina varastossa.

Lisäksi kisaaja kysyi varoajoista ja siitä, vaikuttaako sterkkaus varoaikoihin. Tarkistelin asiaa, ja toimenpide ei vaikuta, vaan nukutusaine ja kipulääke. Käytännössä kipulääke määrittelee varoajan, kun sitä annetaan muutamia päiviä leikkauksen jälkeen ja varoaika on 28 vrk.

https://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/laakelista_2017.pdf

On ihanaa toimia vastaavana, kun hoidan vain "virallisen" puolen ja papereiden pyörityksen. Jenni hoitaa teknisen puolen ja Showlink-tilaukset. Pinja hoitaa talkoolistojen tekemisen ja talkoilijoiden ohjeistamisen. Palveluskoirien uuden talkoopistesysteemin myötä työntekijöitä on paljon, mutta systeemissä on vielä kehitettävää. Hyvä alku ja idea kuitenkin.