perjantai 16. helmikuuta 2018

Laivalla

Sain OAJ:n kautta etukortin risteilylle. Itselleni osui torstaiksi opetukseton päivä ja pojatkin saivat luvan olla pois koulusta. Lisäksi Teemulla on syntymäpäivät ja risteily oli korvaus joululomalle suunnitellu, mutta pieleen mennellee Funparkin reissulle. 



Menimme laivapikajunalla satamaan ja juna oli 13 minuuttia myöhässä, tosin ehdimme laivaan ongelmitta ja toisaalta laiva odotti toista junaa puolisen tuntia. Kävimme illalla seisovassa pöydässä ja pelailimme Cluedoa.





Cluedo ja väärästä arvauksesta joutuu arpomaan karkin. Oksennus ja haisevat sukat syöty. Onneksi kuitenkin voitin.

Torstaina nautimme Spasta ja kävin ostoksilla. Laivassa on aika väljää ja melkein kaikesta sai kaupan päällisiä.


 
Laivalla oli kivaa ja rentouttava keskeytys tuli tarpeeseen.



Sen sijaan Vr ei petä koskaan vaan kotiinpääsy  viivästyi. Ensimmäinen junavuoro peruttiin kokonaan, mutta pääsimme satamasta rautatieasemalle toisella junalla. Onneksi saimme odotella lämpimässä toista junaa. Odotusaikaa kertyi tunnin verran.

Pääsimme istumaan junaan, mutta juna ei lähtenyt liikenteeseen, koska veturi uupui. Tunnelma alkoi olla katossa ja jatkoyhteyksien selvitettely huolestutti. Saimme ilmaiset juomat.


Pääsimme loppujen lopuksi kotiin, vuorokausi ehti tosin vaihtua.


Perjantain työpäivä oli hektinen, mutta toistaalta oli huikeaa seurata ahkeria ja kypsiä nuoria. Olin ylpeä koko päivän ajan.