lauantai 28. lokakuuta 2017

Sponssia, pentuja, nose workia ja rallya


Olin pitämässä nose work -kurssia palveluskoirien hallilla. Sinne oli ilmaantunut monta lavallista Mustin ja Mirrin sponssaamaa tavaraa. Aiheena oli vihjeen liittäminen, mutta Hormilan luennolla jäljiltä keskustelu taisi rönsyillä aika paljon....

Perjantaina aukesi rallytokokisan ilmo, noin puolet paikoista meni jo.


Lauantaina olinkin vähän yllättäen hallilla uudestaan pitämässä pentukurssia. Olikin kivaa puuhaa! Täytyy kyllä sanoa, että tuo palvelu on hintansa väärti: lämmin halli keskellä kaupunkia, melkein henkilökohtaista ohjausta ja hinta viisi euroa kerta. Tänään satoi kaatamalla, joten lenkkikin olisi jäänyt lyhyeksi.

Roni oli mallikoirana näyttämässä rauhoittumisalustan idean ja häiriökoirana pikku pennulle. Leikkivät tosi kivasti yhdessä.

Laitoin nämä kirjalliset ohjeet pentukurssin Faceryhmään:
Hei!


Aiheena oli siis taikamatto, rauhoittumismatto, alusta. Muitakin nimiä voi olla käytössä. Rauhoittumista kannattaa opetella kotona, kun pentu/koira ylipäätään on väsynyt ja valmiiksi rauhallinen. Tosin onnistui lauantaina kaikilta hienosti hallillakin! Osa oli tehnyt jos kosketusalustaa, jonka tekeminen nopeutti tälle kohteelle menoa.
Tässä selkeä video opettelusta, videolla Katjan Ryyppy.


Jos idea kiinnostaa enemmän, tästä voi lukea lisää:


 Paikalla oloon koroke olisi vielä parempi, täällä vanha artikkeli korokkeista:






Marvin pääsi treenaamaan pentujen jälkeen. Oli aivan ihana!