torstai 8. kesäkuuta 2017

Lopputyön pohdinta



Oli todella opettavaista kouluttaa vierasta koiraa. Moona-basset oli innoissaan tekemisestä ja koki minut tökittäväksi Naturis-automaatiksi. Yllätyin, miten hyvä basset oli yleistämään asioita. Toisaalta olin jo aikaisemmin havainnut, että kosketus siirtyy helposti muihinkin kohteisiin. Valitsin tarkoituksella itselleni vaikeimman aiheen: varsinainen kohteen koskeminen on helppo opettaa, mutta keston lisääminen nimenomaan kosketukseen on hidasta ja edistyy sekunti kerrallaan. Huhtikuun käytännön koulutuksessa yhdellä oli aiheena keston lisääminen kosketukseen ja oli lohduttavaa huomata, että silloinkin eteneminen oli hidasta. Sen sijaan vaikkapa paikalla oloon saa helposti ja nopeasti lisää kestoa.

Sain kuitenkin nyt hiukan lisää kestoa, ja uskon, että kun omistaja pääsee itse jatkamaan koulutusta, kestoa tulee nopeasti lisää. Varsinaiseen jähmettymiseen on vielä matkaa. Nyt suurin ongelma oli pitkät välit koulutusten välillä. Omalle koiralle voi kouluttaa toimintoja, vaikka muutaman kerran päivässä muutamien minuuttien ajan. Nyt koulutustuokiot olivat hajanaisia ja suhteellisin pitkiä. Viimeisillä kerroilla aloin miettiä ympäristön muokkaamisen tarvetta. Nyt ymmärrän, miksi ammattikouluttajat rakentavat koulutustiloja.

Itselleni suurin yllätys oli turhauma ja miten pahalta koiran itkeminen/ulvominen tuntui. Turhauma tuli oppikirjamaisessa tilanteessa eli vaihdoin koiran aikaisemman oppiman pelin sääntöjä. Oli mielenkiintoista tajuta, että turhauma ei tullut esille, kun olin juuri ennen kerrannut kosketusta. Tajusin, miten tärkeää on pikakelata toimintoja, vaikka toiminto olisi koiralle miten tuttu tahansa. Toin hajullisen purkin liian aikaisin mukaan, olisi ollut parempi tehdä ensin kesto kuntoon hajuttomaan kohteeseen (käsi, kosketuskeppi) ja siirtää valmis toiminto hajustettuun purkkiin. Näin turhauma ei olisi tullut esille hajustettuun purkkiin koskemisesta. Toisaalta turhauma paransi suoritusta. Lisäksi ideana oli, etten vahvista ”hajuttomaan” purkkiin koskemista, joten laitoin purkkiin heti hajun.

Huomasin myös, että kannattaa tehdä käsikosketuksia, sillä käsi tunnistaa kosketuksen keston ja voimakkuuden. Jos koira koskee esinettä, pystyy havainnoimaan asiaa vain näköaistin ja kellon avulla. Ainakin itselleni pienet sekuntimäärät ovat vaikeita havaita. Jostain syystä kosketusaisti on tarkempi havainnoimaan kestoa ja voimakkuutta.

Lisäksi minua mietityttää edelleen, miten paljon kestoa tulisi olla, ennen kuin siirrytään epäsäännölliseen vahvisteväliin. Oma villakoirani vakioi ajan muutamasta toistosta käytännön koulutuspäivillä. Kyse oli maassa olosta. Lähiopetuspäivillä oli puhetta siitä, että usein viiteen sekuntiin on hyvä edetä säännöllisellä vahvisteaikataululla, mutta villakoiran kanssa päädyimme siihen, että siirrytään jo kahden sekunnin jälkeen epäsäännölliseen vahvisteväliin. Villakoira vakio ajan nopeasti ja alkoi vinkua, kun aikaa pidennettiin.
Roni hahmotti, että ensimmäiset sarjat olivat lyhyitä ja alkoi vilkuilla ajanottajaa ("Sano se Hep, äskenkin sanoit tässä vaiheessa.) Lisäksi 5 x 4 -sarjassa Roni vinkui. Roni ei yleensä ääntele, joten en missään nimessä halunnut, että alkaa jatkossa äännellä. Teimme neljää sekuntia uudestaan ja ääntelyä jäi onneksi pois. Tarjosi tosin jossain kohdassa istumaan nousemista, mutta korjasi aina itse ja meni uudestaan maahan. (http://novamarvin.blogspot.fi/2017/04/kaytannon-koulutus-2-elainkoulutuskeskus.html)

Tein lopputyötä ja etenkin kirjallista osuutta pitkällä aikavälillä, joskaan en paljoa kerrallaan. Tästä syystä lopputulos kertoo enemmän prosessista ja omasta kehittymisestä, kuin perinteinen tutkielma. Olisin voinut muokata alkutekstejä ja koulutussuunnitelmia, kun sain työn kuntoon, mutta halusin kuitenkin jättää työn oppimispäiväkirjamaiseksi. Riskiä on, että työstä tuli näin sekava ja vaikeasti hahmotettava. Lisäksi suunnitelmat muuttuivat koulutuksen edetessä ja luovuin jostain asioista kokonaan (maahanmeno). Olisi ollut kiva saada videot kaikista koulutuskerroista, mutta kännykällä kuvaaminen ei ollut helppoa ja eikä kuvaajaa aina ollut saatavilla. Videoita katsomalla havannoi hyvin omaa toimintaansa. Tosin pystyin havannoimaan omaa ja koiran toimintaa koulutuksen aikana. Omasta mielestäni olen kehittynyt tässä suhteessa tämän kevään aikana.

Toisen ja kolmannen tapaamiskerran välillä oli pitkä aika ja huomasin, että olin todella loppu, kun tapasin koiran kolmannen kerran. Pitkä työputki oli vaatinut veronsa. Sillä kertaa minulla ei ollut tarkkoja suunnitelmia koulutuksen etenemisestä ja huomasin niiden tärkeyden, kun analysoin muuan muassa turhauma asiaa kotona. Olin saanut tehtyä kaikki kurssin koulutussuunnitelmat nopeasti ja minusta oli kiva tehdä suunnitelmia. Jostain syystä työputken jälkeen viimeisten tekeminen oli takkuista.

Osallistun syksyllä moduli kolmoseen ja olen jo sopinut paikallisen koirakerhon kanssa sen modulin lopputyön tekemisestä. Lisäksi haluan oppia lisää nose workista ja haluan osallistua myöhemmin Hajutyöskentely-opintoihin.