Oli todella opettavaista kouluttaa
vierasta koiraa. Moona-basset oli innoissaan tekemisestä ja koki minut
tökittäväksi Naturis-automaatiksi. Yllätyin, miten hyvä basset oli yleistämään
asioita. Toisaalta olin jo aikaisemmin havainnut, että kosketus siirtyy
helposti muihinkin kohteisiin. Valitsin tarkoituksella itselleni vaikeimman
aiheen: varsinainen kohteen koskeminen on helppo opettaa, mutta keston
lisääminen nimenomaan kosketukseen on hidasta ja edistyy sekunti kerrallaan.
Huhtikuun käytännön koulutuksessa yhdellä oli aiheena keston lisääminen
kosketukseen ja oli lohduttavaa huomata, että silloinkin eteneminen oli
hidasta. Sen sijaan vaikkapa paikalla oloon saa helposti ja nopeasti lisää
kestoa.
Sain kuitenkin nyt hiukan lisää
kestoa, ja uskon, että kun omistaja pääsee itse jatkamaan koulutusta, kestoa
tulee nopeasti lisää. Varsinaiseen jähmettymiseen
on vielä matkaa. Nyt suurin ongelma oli pitkät välit koulutusten välillä.
Omalle koiralle voi kouluttaa toimintoja, vaikka muutaman kerran päivässä
muutamien minuuttien ajan. Nyt koulutustuokiot olivat hajanaisia ja
suhteellisin pitkiä. Viimeisillä kerroilla aloin miettiä ympäristön
muokkaamisen tarvetta. Nyt ymmärrän, miksi ammattikouluttajat rakentavat
koulutustiloja.
Itselleni suurin yllätys oli
turhauma ja miten pahalta koiran itkeminen/ulvominen tuntui. Turhauma tuli
oppikirjamaisessa tilanteessa eli vaihdoin koiran aikaisemman oppiman pelin
sääntöjä. Oli mielenkiintoista tajuta, että turhauma ei tullut esille, kun olin
juuri ennen kerrannut kosketusta. Tajusin, miten tärkeää on pikakelata
toimintoja, vaikka toiminto olisi koiralle miten tuttu tahansa. Toin hajullisen
purkin liian aikaisin mukaan, olisi ollut parempi tehdä ensin kesto kuntoon
hajuttomaan kohteeseen (käsi, kosketuskeppi) ja siirtää valmis toiminto
hajustettuun purkkiin. Näin turhauma ei olisi tullut esille hajustettuun
purkkiin koskemisesta. Toisaalta turhauma paransi suoritusta. Lisäksi ideana
oli, etten vahvista ”hajuttomaan” purkkiin koskemista, joten laitoin purkkiin
heti hajun.
Huomasin myös, että kannattaa tehdä
käsikosketuksia, sillä käsi tunnistaa kosketuksen keston ja voimakkuuden. Jos
koira koskee esinettä, pystyy havainnoimaan asiaa vain näköaistin ja kellon
avulla. Ainakin itselleni pienet sekuntimäärät ovat vaikeita havaita. Jostain
syystä kosketusaisti on tarkempi havainnoimaan kestoa ja voimakkuutta.
Lisäksi minua mietityttää edelleen,
miten paljon kestoa tulisi olla, ennen kuin siirrytään epäsäännölliseen
vahvisteväliin. Oma villakoirani vakioi ajan muutamasta toistosta käytännön
koulutuspäivillä. Kyse oli maassa olosta. Lähiopetuspäivillä oli puhetta siitä,
että usein viiteen sekuntiin on hyvä edetä säännöllisellä vahvisteaikataululla,
mutta villakoiran kanssa päädyimme siihen, että siirrytään jo kahden sekunnin
jälkeen epäsäännölliseen vahvisteväliin. Villakoira vakio ajan nopeasti ja
alkoi vinkua, kun aikaa pidennettiin.
Roni hahmotti, että ensimmäiset sarjat
olivat lyhyitä ja alkoi vilkuilla ajanottajaa ("Sano se Hep, äskenkin
sanoit tässä vaiheessa.) Lisäksi 5 x 4 -sarjassa Roni vinkui. Roni ei yleensä
ääntele, joten en missään nimessä halunnut, että alkaa jatkossa äännellä.
Teimme neljää sekuntia uudestaan ja ääntelyä jäi onneksi pois. Tarjosi tosin
jossain kohdassa istumaan nousemista, mutta korjasi aina itse ja meni uudestaan
maahan. (http://novamarvin.blogspot.fi/2017/04/kaytannon-koulutus-2-elainkoulutuskeskus.html)
Tein lopputyötä ja etenkin
kirjallista osuutta pitkällä aikavälillä, joskaan en paljoa kerrallaan. Tästä
syystä lopputulos kertoo enemmän prosessista ja omasta kehittymisestä, kuin
perinteinen tutkielma. Olisin voinut muokata alkutekstejä ja
koulutussuunnitelmia, kun sain työn kuntoon, mutta halusin kuitenkin jättää
työn oppimispäiväkirjamaiseksi. Riskiä on, että työstä tuli näin sekava ja
vaikeasti hahmotettava. Lisäksi suunnitelmat muuttuivat koulutuksen edetessä ja
luovuin jostain asioista kokonaan (maahanmeno). Olisi ollut kiva saada videot
kaikista koulutuskerroista, mutta kännykällä kuvaaminen ei ollut helppoa ja
eikä kuvaajaa aina ollut saatavilla. Videoita katsomalla havannoi hyvin omaa
toimintaansa. Tosin pystyin havannoimaan omaa ja koiran toimintaa koulutuksen
aikana. Omasta mielestäni olen kehittynyt tässä suhteessa tämän kevään aikana.
Toisen ja kolmannen tapaamiskerran
välillä oli pitkä aika ja huomasin, että olin todella loppu, kun tapasin koiran
kolmannen kerran. Pitkä työputki oli vaatinut veronsa. Sillä kertaa minulla ei
ollut tarkkoja suunnitelmia koulutuksen etenemisestä ja huomasin niiden
tärkeyden, kun analysoin muuan muassa turhauma asiaa kotona. Olin saanut tehtyä
kaikki kurssin koulutussuunnitelmat nopeasti ja minusta oli kiva tehdä
suunnitelmia. Jostain syystä työputken jälkeen viimeisten tekeminen oli
takkuista.
Osallistun syksyllä moduli
kolmoseen ja olen jo sopinut paikallisen koirakerhon kanssa sen modulin
lopputyön tekemisestä. Lisäksi haluan oppia lisää nose workista ja haluan
osallistua myöhemmin Hajutyöskentely-opintoihin.