sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Oppsy 2, arvostelu

Opintojakson aikana käsiteltiin vihjeen liittämisen, ärsykekontrollin,
keston ja etäisyyden sekä käytösketjujen kouluttamisen teoriaa. Olet
tehnyt kaikki tehtävät, osallistunut kiitettävän aktiivisesti yhteiseen
keskusteluun ja työskentelysi osoittaa, että olet motivoitunut
kartuttamaan tietojasi ja taitojasi.

Tarkastelit kunkin aihepiirin keskeistä teoriaa monesta näkökulmasta
omiin kokemuksiisi peilaten, mikä avasi kiinnostavia näkökulmia teoriaan
ja kouluttamiseen, ja toisaalta siihen, millaisia haasteita kuhunkin
koulutusvaiheeseen voi liittyä. Teoria jäsentyi ja tarkentui pohdintojen
edetessä, epäselviltä tuntuviin asioihin löytyi vastauksia ja kunkin
koulutusvaiheen perusperiaatteet hahmottuivat hyvin. Erityisen hyvää oli
lisäksi se, että yksittäisten koulutusvaiheiden lisäksi sivusit myös
niiden toteutusjärjestystä koulutusprosessissa.

Kirjoituksistasi välittyy, että olet omaksunut hyvin opintojakson
keskeistä teoriaa ja sen soveltaminen käytäntöön tulee selkiyttämään
sitä vielä entisestään.

Arvosana: 4+