lauantai 1. huhtikuuta 2017

Treat & Train testissä

Sain rallytokon sihteerinä toimisesta ilmaiskuukauden Loimaan hallille. Päätin varata hallivuoron heti lauantaille. Päivä oli sateinen ja harmaa, ja lenkit jäivät lyhyiksi, joten hallitreenit olivat kaikille mieleen.


Kertasimme viime kerran Start-kurssin asioita. Taikamatto toimii tilanteessa kuin tilanteessa.


Keinun kanssa emme päässeet eteenpäin. Nuuskii, mutta ei paukuta vielä.

Marvin menee matolle ja pysyy siinä, mutta en tiedä, voiko sanoa, että rauhoittuu.




Vauhdikas palloleikki oli kummankin mieleen.

Ronille putki on superhauskaa!

Marvin harjoitteli kiertoja esine suussa ja ilman.






Saimme Treat & Train -laitteen lainaksi. Tosi pätevä. Kaikki koirat oppivat idean, Marvin oikeastaan parhaiten, vaikkei olekaan kuvissa. Villakoirille pätevä, kun jäävät helposti palkkakäteen kiinni.






Nyt tuntui, että vein raskaana olevan pihiksen viimeiset ruuat, joten koitan palauttaa mahdollisimman pian.