torstai 9. helmikuuta 2017

Winnovassa


Olin torstaina Winnovan hajukoirakoulutuksen haastattelussa. Päivä oli äärettömän mielenkiintoinen ja antoisa. En varmaan pääse sisälle, kun työuraa ei ole ihan 20 vuotta ja en siten pääse ihan vielä vuorotteluvapaalle. Osallistuminen vaatisi 90 prosenttista osallistumista lähipäiville. Lisäksi minulla ei ole selkeää suunnitelmaan hajukoiran kanssa työskentelystä, vaan tavoite on hiukan erilainen. Haastattelussa oli rakennusalalla olevia miehiä, jotka saisivat homekoirista apulaisen valmiiseen yritykseen.

Oli mielenkiintoista seurata eri koiria ja testi selitettiin todella yksityiskohtaisesti. Haluaisin testaajan koulutukseen jossain: oli todella selkeä ja perusteli kaiken.



Koulutustila oli mielenkiintoinen ja etenkin hajuhyrrä kiinnostava keksintö.


Seinillä oli kovasti tuttuja tekstejä.

Testissä testattiin koiran alustavarmuutta, miten koira tutkii vierasta tilaa, miten suhtautuu vieraisiin ihmisiin ja miten toimii kohteilla. Roni tutki huoneen tarkasti ja nuuskutteli hajuja. Roni ei reagoinut mitenkään vieraaseen ihmiseen ja olikin puhetta siitä, että työkoira ei saisi välittää muista ihmistä. Samalla testattiin alustavarmuutta.

Varsinainen testi oli kohteeseen kosketus ja siinä vaiheessa oltiinkin Ronin vahvuusalueella eli nokki kuin kana.

Roni siis läpäisi testin.

Haastattelussa selviteltiin motivaatiota eli miten pystyy sitoutumaan lähiopetukseen ja millaista työtä miettii. Hajuista ja niiden saamisesta oli paljon puhetta, samoin eläintenkoulutuksen tasosta ja työtehtävistä Suomessa.

Mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan!