maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuoden toinen päivä

Olimme aamusta Reetan ja Pinjan kanssa treenaamassa nose workia Kivistön Liikenteen tiloissa. Lämmin tila ja autohalli vieressä eli ei paljon parempaa ilmaista paikkaa voisi löytää.

Marvin skannasi alueen, ja kävi sitten pois sulkemismetodilla laatikoita läpi. Löysi oikean ja pyysin maahan, mutta olisi varmaan mennyt muutenkin. Ei heitellyt laatikoita.

Varsinainen alue-etsintä oli helppo eli käytännössä vain juoksi hajulle. Teimme autotalliin vaikeamman piiloon ja en voi muuta kuin ihailla itsenäistä etsintää. Pinja innostui lajista tosissaan, ja kartoittaa jo Annaa kouluttamaan Forssaan.

Kokeilin kotona vielä kiinni olevilla pahvilaatikoilla ja kumpikin koira löytää hajun, ja Marvin ilmaisee maahan menolla. Novan ilmaisu on epävarmaa, näen kyllä, kun on hajulla.

Roni pääsi illalla rallytokoon. Teki vajaata rataa.

Päivän liikuntakiintiö täyttyi kolmesta osasta, mutta täyttyi kuitenkin.



CU-koulutusta tarjolla: https://koirakouluverkossa.fi/hae-mukaan-control-unleashed-valmennukseen/

En hae, sillä paikkoja on vähän ja Ilo ottaa varmasti vain omia asiakkaitaan kurssille. Aivan huikeaa, että metodia levitetään.

Ahkeroin kaksi S2-lehtioita läpi.

Uskalsin katsoa luottokorttitiliä. Kuusisataa miinuksella eli täytyy kiristää vyötä. Voin tosin saada nollille heti seuraavasta tilistä, mutta katsotaan, miten käy.