lauantai 7. tammikuuta 2017

Keltainen kuppi apuna ohjaajasta erkanemiseen


Taivaasta sataa ruokaa!


Koira on helppo opettaa istumaan, menemään maahan ja luoksetuloakin on kiva harjoitella palkkaamalla koira aina superherkulla kun se saapuu luoksesi. Useimmille koirille ohjaajasta pois suuntautuvat liikkeet aiheuttavat ongelmia; onneksi vaikean asian harjoitteleminen on helppoa ja koira oppii idean muutamalla toistolla. Harjoittelu on hauskaa ja avaa uusia ulottuvuuksia koiran ja ohjaajan suhteeseen.

Hanki keltainen kuppi harjoitusvälineeksi. Koira ei näe värejä samalla tavalla kuin ihminen, mutta keltaisen kupin se näkee jopa hämärässä. Meillä on käytössä metalliset ruokakupit, jotka on helppo puhdistaa ja joista koira ei voi järsiä paloja pois. Astioistakaan ei löydy keltaisia lautasia, joten käytän harjoituksiin lapsen Puuha Pete -kypärää. Lisäksi olen ostanut lasten hiekkaleluja lisä"kupeiksi".
Laita keltaiseen kuppiin hieman ruokaa. Pidä koirasta kiinni ja anna avustajan viedä ruokakuppi muutaman metrin päähän. Kun kuppi on maassa, päästä koira vapaaksi ja sano sille sopiva käsky: eteen, mene. Koira menee taatusti innokkaasti ruuan luokse. Kun se on syömässä, kävele kupin viereen, kehu koiraa ja lisää kuppiin ruokaa. Näin koira ei poistu kupilta, vaan odottaa ohjaajan saapumista. Muista lähettää koira aina kohtisuorassa linjassa kupille.

Lisää etäisyyttä ja vie kuppi itse määränpäähän. Kun koira tajuaa idean, on turha käyttää avustajaa ja liikettä apuna. Ideana on, että koira säntää aina eteen/mene-käskyllä kohtisuoraan poispäin ohjaajasta. Olemme harjoitelleet asiaa lenkin yhteydessä peltotiellä superpitkällä matkalla ja liittäneet eteen menoon maahan käskyn. Jos koiralla on rakas lelu, voit yhtä lailla hyödyntää lelua harjoituksissa.


Muistipeli

Kun koira on oppinut idean, voit kehittää monen kupin muistipelin. Kytke koira ja viekää kuppi haluamaasi paikkaan. Jätä ruokaa kuppiin ja poistukaan ilman että koira saa syödä. Viekää toinen kuppi muualle ja jätä sinnekin ruokaa. Poistu koiran kanssa kupilta ja kun olette sopivalla etäisyydellä, lähetä koira kupille. Koira ryntää taatusti kupille syömään. Seuraavaksi koira pitää lähettää kupille, johon veit ensimmäiseksi ruokaa. Koira ei välttämättä näe kuppia eikä vielä tajua etsiä sitä. Niinpä kannattaa hyödyntää avustajaa, joka seisoo kupin lähellä ja vaikka liikkuu hieman. Koira lähtee varmasti avustajaa kohti ja huoman kupin. Seuraavalla harjoituskerralla avustaja on yleensä tarpeeton ja koira etsii kuppeja innoissaan. Voit lisätä kuppeja ja jatkaa hauskaa leikkiä!


Hyödyntäminen

Ohjaajasta irtoamusta tarvitaan esimerkiksi vesipelastuksessa viimeistään avo-luokassa. Viennissä ohjaaja lähettää koiran viemään vieraalle esinettä. Ideaa voi kehittää niin, että opettaa koiran viemään maalla esineitä kupin luokse ja jalostaa sitä kautta veteen ja kokeita palvelevaksi. Koetta ajatellen kannattaa koira palkata nimenomaan koiran palatessa takaisin ohjaajan luokse. Ideaa voi hyödyntää useimmissa harrastuslajeissa.

Arjessa asiasta voi olla hyötyä, jos koira meneen ajotien yli. Luokse tulossa se joutuisi tulemaan uudestaan tien yli, mutta eteen menossa se alkaa etsiä palkkaa sieltä missä on, ja jää odottamaan saapumistasi.

Meillä on ulko-oven jälkeen laatoitettu tila, johon koira on mukava viedä kuivumaan. Kumpikin koirista ryntäsi sisälle tullessa suoraan keittiöön ja kura rapisi koko taloon. Niinpä vein kupin laatoitettuun tilaan, ja muutamalla toistolla kumpikin oppi menemään ensin kuivattavaksi oikeaan paikkaan.

Monen kupin muistipeli on kehittänyt Väinön ohjaavuutta ja hallintaa. Koira toimii vauhdikkaasti ja innokkaasti, mutta kuuntelee minua koko ajan, sillä uusi eteen käsky voi tulla koska vain.

(Juttu julkaistu GR:n lehdessä ja vanhassa blogissa: http://vainonk.vuodatus.net/lue/2010/08/keltainen-kuppi-apuna-ohjaajasta-erkanemiseen)