perjantai 13. tammikuuta 2017

Jaana Rajamäen koulutus: koirapäivä

Sunnuntaina koulutimme kanojen sijaan koiria. Marvin on vilkas ja nopeasti reagoiva koira. Kosketuskeppitreeni sopii hyvin vilkkaalle koiralle. Kun koira on vilkas, ohjaajalta vaaditaan enemmän, eli ohjaaja ei saa mennä mukaan sähelleykseen tai nopeuttaa toimintaansa. Kun ohjaaja on rauhallinen ja vähäeleinen, koirakin rauhoittuu ja keskittyy tekemiseen. Videolla ensimmäinen kierros kosketuskeppitreeniä. Sähläystä on vielä paljon, mutta kolmannella kierroksella pääsimme rauhalliseen settiin. Omaa toimintaa pitää selkeyttää, niin koira toimii kuin unelma.




Kehitä mekaanisia taitojasi
Kouluttaminen on mekaaninen taito. Jokainen voi kehittyä paremmaksi kouluttajaksi ja mekaanisia taitoja voi harjoitella ilman koiraa. Jaana teetti meillä harjoituksen, jossa naksautimme, otimme palkan ja laitoimme palkan edessämme olevaan kuppiin. Aikaa oli kolmekymmentä sekuntia. Laskimme kupissa olevat palkat. Kun vastaavaa harjoitusta teki muutaman kerran, tulos parani huomattavasti. Kannattaa harjoitella myös vasemmalla kädellä, sillä koiria palkataan usein vasemmalta. Oikeakätisen ihmisen voi vaikea tottua vasemmalla kädellä palkkaamiseen, joten vasenta kättä kannattaa harjoituttaa. Hyvä harjoitus on heitellä palloa seinään ja ottaa koppi vasemmalla kädellä.

Lisäksi opettelimme vetämis/lähellä pysymistä ilman koiraa. Aina kun lelukoira katsoi meitä, naksautimme, juoksimme poispäin ja laitoimme palkan seinän vieressä olevaan purkkiin.


Kohdetyöskentely

Marvin on hektinen koira, ja Jaana suositteli kohdetyöskentelyä. Koiran on pakko keskittyä ja rauhoittua tekemiseen. Vilkas koira vaatii ohjaajalta enemmän, ohjaaja ei saa mennä mukaan sähellykseen eikä nopeuttaa omaa toimintaansa. Kun ohjaaja on rauhallinen, ei tee turhia liikkeitä ja ehdottoman selkeä, koira rauhoittuu tekemiseen.

Jaanan demosi omalla koirallaan, mitä hyötyä kohteiden käytöstä on. Rottweiler piti kuononsa kohteesta, tapahtuipa ympäristössä mitä tahansa. Jaana pudotti maahan ruokaa, heitti palloa, työnsi koiraa pois… koira vain pysyi kohteella. Jaana hyödyntää kosketusta myös seuraamisessa, istumisessa, maahanmenossa ja vaikkapa koiran käsittelyssä.






Alkuharjoite, jossa koiralle luodaan positiivista kuvaa treenipaikasta.


Jaana ja lähellä pysymisharjoitus




Siirretty vanhasta blogista: http://vainonk.vuodatus.net/lue/2014/10/jaana-rajamaen-koulutus-koirapaiva